Once upon a time...in Hollywood (2019)

Oscar-ehdokkuuksia muun muassa parhaan elokuva, miespääosan, miessivuosan ja ohjauksen kategorioista saanut Quentin Tarantinon ohjaama elokuva Once upon a time...in Hollywood on nimensä mukaisesti satu Hollywoodista.

Vaikka olenkin jo pitkään myöntänyt, että kauniista kuoresta huolimatta Leonardo DiCaprio osaa myös näytellä, ei hän ole koskaan kuulunut lemppareihini. Tässä elokuvassa hän oli kuitenkin niin hyvä että siirtyy tähän tarkoin valitsemaani ryhmään. Hän oli aivan mahtava!

Brad Pitti ja Leonardo DiCaprio heittävät läpyskää

Elokuva sijoittuu vuoden 1969 Los Angelesiin ja pelaa hyvin sillä, että ihmiset tietävät mitä Roman Polanskin silloiselle raskaana olevalle vaimolle, Sharon Tatelle, tapahtui. Elokuvassa häntä näyttelee Margot Robbie, jolle ei kuitenkaan hirveän suurta roolia elokuvassa annettu. Pääosin elokuvassa seurataankin Leonardo DiCaprion esittämää ennen kuuluista lännen sarjan pääosanesittäjää Rick Daltonia, joka joutuu tekemään kompromisseja saadakseen leipää pöytäänsä ja päätyykiin Italiaan tekemään spagettiwesterniä. Hänen ystävänään ja stunt maninaan pyörii Brad Pittin esittämä  Cliff Booth. Yhdessä miehet selviävät vaikeistakin ajoista. Elokuva rönsyilee eikä mikään juonen tynkä mene oikein niin kuin sen olettaisi menevän . 

Tarantinolle totuttuun tapaan elokuvassa voi nähdä viihdyttävää väkivaltaa sen loppupuolella vaikka alku aika lunkisti soljuukin. Tunnelma pätkässä on kiireetön ja kestääkin liki kolme tuntia. Pitkästyttävä se ei kuitenkaan missään nimessä ole. Elokuvia myös fiilisteltiin oikein kunnolla ja Leonardo oltiin vanhoihin elokuviin editoitu mukaan. 

Tämä ei noussut Tarantino-suosikkeihini vaikka tunnustankin sen nerokkuuden. Olisi mielenkiintoista katsoa elokuva uudelleen nyt kun tietää mitä tuleman pitää. 

Elokuvasta voi bongata myös muun muassa Al Pacinon ja Lena Dunhamin.

****

Ohjaaja: Quentin Tarantino (Pulp fiction, Kill Bill)

Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Brad Pitt, Margot Robbie

Kesto:2h 41min

Valmsitusmaa: USA, UK, Kiina

Jojo Rabbit (2019)

Oscar-ehdokkuuksia (mm. paras elokuva) saanut Jojo Rabbit on komedia Natsisaksasta.

Pääosaroolissa komeilee nuori Jojo (Roman Griffin Davis), joka on hulluna Hitleriin. Hän ihannoi führeriaan niin paljon, että haluaa tulla isona tämän henkivartjaksi. Poika on ottanut Adolfin jopa mielikuvitusystäväkseen (ohjaaja Taika Waititi). 

Jojo luulee pitkään, että asuu talossa ainoastaan äitinsä (Scarlett Johansson) kanssa, tämän isän ollessa sodassa, mutta pian selviää, että kuolleen siskonsa huoneessa asuu jotain hyvinkin elävää. Käy ilmi, että pojan äiti on piilottanut taloon teini-ikäisen juutalaistytön Elsan (Thomasin McKenzie). Jojo joutuu miettimään juutalaisista kuulemaansa propagandaa uudelleen kun tajuaa pitävänsä tytöstä. 

Ainut jolle Jojo voi tunnustaa sydämensä salat on tämän paras kaveri Yorki (Archie Yates)

Elokuvassa voi nähdä myös Rebel Wilsonin, Sam Rockwellin ja Alfie Allenin hupaisina Hitler-jugendin pyörittäjinä.

Jippii, Hitler kannustaa Jojoa

Harvoin voi enää sanoa elokuvan jälkeen, että tämmöistäpä en ole ennen nähnytkään ja vieläpä positiivisessa mielessä. Jojo Rabbitin kohdalla se oli kuitenkin mahdollista. Oli kiva olla täysin elokuvan vietävissä kun ei tiennyt, että minne se seuraavaksi johdattaa. Nimikkoroolia näytellyt Roman oli mainio niin komediallisissa kuin herkemmissäkin hetkissä. Thomasin puolestaan onnistui nuoresta iästään huolimatta tavoittamaan suuren sisäisen tuskan jota vainottuna koki menemättä kuitenkaan yltiösentimentaalisuuteen. Se olikin koko elokuvan kantava voima, että vakavaa aihetta käsiteltiin miltei farssimaisesti menemättä kuitenkaan liikaa siihenkään suuntaan.

Kaikki näyttelijät olivat omiaan rooleihinsa ja teki elokuvasta erittäin nautittavaa katsottavaa. Scarlett Johansson on ansaitusti tänä vuonna Oscar-ehdokkaana niin pääosaroolistaan Marriage storyssa kuin tästä sivuosastaan. En ole aikaisemmin hänestä juurikaan välittänyt, mutta näiden kahden mahtavan suorituksen jälkeen tuntuu, että hän on oivaltanut jotain näyttelijätyössään.

Jojon kaveria esittänyt Archie Yates on varmasti vienyt monen katsoja sydämen ja niin se vei minunkin. Sen verran sympaattinen oli tämä noin 10-vuotias pikkuisen pyöreä poika, joka totesi elokuvan loppupuolella liittoutuneiden hyökättyä Saksaan osuvasti, että: 

It's definitely not a good time to be a Nazi.

Tykkäsin.

****1/2

Ohjaaja: Taika Waititi  (Thor: Ragnarök, Boy)
Pääosissa: Roman Griffin Davis, Thomasin McKenzie, Scarlett Johansson
Kesto:1h 48min
Valmistusmaa; Tsekki, Uusi-Seelanti, USA

Marriage story (2019)

Oscar-ehdokkuksia itselleen hamunnut (mm. paras elokuva sekä paras nais- ja miespääosa) Marriage story kertoo Scarlett Johanssonin esittämän Nicolen ja Adam Driverin esittämän Charlien avioliiton päättymisestä - erosta.

Charlie on mainetta saavuttanut teatteriohjaaja, joka viihtyy New Yorkissa perheensä kanssa, johon kuuluu näyttelijänä toimiva Nicole sekä heidän yhteinen alakoulua käyvä poikansa. Nicole puolestaan on tuntenut jo pidemmän aikaa tyytymättömyyttä nuorena solmittuun avioliittoon. Hän kokee, että on taipunut Charlien tahtoon joka asiassa eikä ole päässyt toteuttamaan unelmaansa asua L.A.:ssa tehden näyttelytyötä televisiolle. Pari päättää että ero hoidetaan sopuisasti ilman asianajajia, mutta pian suunnitelmat muuttuvat kun Nicole palkkaa Laura Dernin näyttelmän huippujuristin - Noran. Charlie iskee takaisin palkkaamalla kovaotteisen Ray Liottan näyttelmän Jayn. Homma menee rumaksikin.

Adam Driver ja Scarlett Johansson

Marriage storya oli miellyttävä seurata. Oli kiva nähdä Marvel-rymistelyiden jälkeen Scarlett pienemmässä elokuvassa, jossa näyttely oli keskeisemmässä osassa kuin erikoistehosteet. Hän nimittäin osaa oikeasti näytellä! Ja vieläpä hyvin. Sama homma Adam Driverin kanssa. Kökön Star Wars - The Rise of Skywalkerin jälkeen oli kiva nähdä hänet loistamassa osassaan Charliena (oma katselujärjestykseni oli tämä). Vaikka hän parasta viimoisessa Star Warsissa olikin.

Ei tylsää hetkeä. Elokuva luisui sulavasti eteenpäin eikä erosta tehty liian mustavalkoista vaan saatiin tuntumaan inhimilliseltä. Ray Liotta ja Laura Dern loistivat myös sivuosissaan lakimiehinä. Jäi jopa janottamaan nähdä näiltä kahdelta joku toinenkin yhteinen projekti, jossa olisivat enemmän pääosissa.

Tykkäsin.

****

Ohjaaja: Noah Baumbach
Pääosissa: Adam Driver, Scarlett Johansson
Kesto: 2h 17min
Valmistusmaa: UK, USA

The Twin dragons (1992)

The Twin dragons (Seong lung wui) kertoo kaksosista, jotka joutuvat heti syntymänsä jälkeen eroon. Toinen kasvaa vanhempiensa turvallisessa huomassa pianomestariksi kun taas toinen päätyy juopon naisen huomassa rikollisen Tarzanin (Teddy Robin Kwan) henkivartijaksi. Toistensa olemassaolosta tietämättä tekevät he välillä samoja juttuja kuin kaksonen toisaalla.

Asetan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 17. "Elokuvassa on kaksoset".

Jackie Chan kurkkii autoon rikkoutuneen ikkunalasin takaa

Oli hauska katsoa pitkästä aikaa Jackie Chan -elokuva jossa hänen fyysinen mestaruutensa ja komediallinen luonne pääsivät hyvin esiin. Kaksoisroolissa pääsi vielä tuplasti nauttimaan. Elokuvan parasta antia olivatkin päätähuimaavat stuntit sekä humoristiset tilanteet joita kahden samannäköisen miehen kohellukset aiheuttivat. 

Kokonaisuutena elokuva oli turhan sekava eikä tuplaroolia hyödynnetty mielestäni täyteen potentiaaliinsa, mutta sisälsi kuitenkin tarpeeksi hyvää, että mielenkiinto pysyi.

Kepeä ja hauska.

***

Ohjaajat: Ringo Lam (Maximum Risk), Hark Tsui (Zu Warriors)

Pääosissa: Jackie Chan, Maggie Cheung, Teddy Robin Kwan

Kesto: 1h 44min

Valmistusmaa: Hong  Kong

Legally Blonde (2001)

Blondin koston (Legally Blonde) kannen taustalla pilkistää kaupunkimaisema, joten asetan sen Helmet-haasteen kohtaan 30. "Elokuvan kannessa on kaupunkimaisema".

Elle Woods (Reese Witherspoon) on blondi, joka tykkää pinkistä ja muodista. Hän valmistautuu poikaystävänsä kosintaan, joka hänen kauhukseen haluaakin erota, koska nainen ei ole tarpeeksi vakavasti otettava tulevan senaattorin vaimoksi. 

Elle päättääkin, että hänen on mentävä Harwardin lakikouluun, että tästä tulisi vaimomateriaalia. Koulu osoittautuu vaikeaksi eikä ihmisetkään ole kovin ystävällisiä. Pahinta on että tämän exällä on jo uusi nainen - Vivian (Selma Blair), joka on bitseistä bitsein.

Blondin kosto on puhdas hyvänmielen elokuva, joka on tarkoituksellisen överi. Reese toimii hyvin höpsön blondin roolissa, mutta on myös uskottava älyllään häikäsevänä lakiopiskelijana. Jos elokuvaa ei ota turhan vakavasti, niin se on yllättävänkin viihdyttävä. Reese Witherspoon on niin symppis roolissaan, että on vaikeaa olla olematta hänen puolellaan ja häntä mielellään kannustaa menestykseen varsinkin kun tämän exä ja professori osoittautuvat niin ketkuiksi. Päätyypä hän auttamaan kynsisalongin naistakin (Jennifer Coolidge) saamaan koiransa takaisin.

Kaikki miehet eivät kuitenkaan elokuvassa ole ihan saastaa, josta Luke Wilsonin esittämä kiltti Emmett on todisteena. Hillitty, mutta ymmärtäväinen Emmett onkin hyvä vastapaino Ellenin räiskyvälle persoonalle.

Blondin kostosta on tehty myös jatko-osa ja kolmas osa on suunnitteluiden mukaan tulossa vuonna 2020, johon Reese on ainakin merkattu tulevan näyttelijäksi.

Ihan hassu.

***

Ohjaaja: Robert Luketic (The ugly truth, The Killers)
Pääosissa: Reese Witherspoon, Luke Wilson, Selma Blair
Kesto: 1h 36min
Valmistusmaa: USA

Where the Heart Is (1990)

Ruma kansitaide on lyöty myös levyyn

Sydämen koti (Where the heart is) on elokuva jossa Christopher Plummer esittää hahmoa nimeltä "Shitty". 

Vuonna 1990 valmistunut elokuva on ilmestynyt selkeästikin ajankohtaan, jossa juppimeininki on väistymässä ja lama-aika koittamassa. Tätä ilmentää elokuvan keskiössä pyörivän menestyvän American Demolition -firman menetys sekä pörssiromahdus.

Henkisiä arvoja nostellaan esiin kun menestyvän yrityksen johtajan (Dabney Coleman) laittaa hemmotellut lapsensa asumaan purkutuomiolta säästyneeseen suojeluskohteeksi julistettuun ränsistyneeseen taloon eikä taloudellista apua papalta heru. Sisarukset pistävät päänsä yhteen ja alkavat ideoida kuinka voisivat elättää itseensä. Yksi maalaa ihmistaideteoksia kalenteriksi, toinen aikoo taikuriksi (Uma Thurman) ja kolmas kehittelee tietokonepeliä. Taloon saapuu lisäksi henkisyydestä kiinnostunut nainen, joka tekee lopputyötään kielillä puhumisesta, kaappihetero muotisuunnittelija (Crispin Glover) sekä tanssitaituri ja pari taikatemppua osaava pummi (Christopher Plummer). Sekalainen sakki tukee toisiaan kohti nuorten itsenäistymistä. Isääkin autetaan kun päätyy firmansa menetyksen myötä köyhäksi.

American Demolition -yrityksen johtaja (vas.)

Elokuvassa on sekä yrittäjä että yritys tärkeässä roolissa, joten asetan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 35. "Elokuvassa on yritys tai yrittäjä".

Jos miettii elokuvan näyttelijäkaartia (ja ohjaajaa), niin voisi erehtyä luulemaan että aineksista on saatu aikaan hyvä soppa. Väärin. Elokuvan nimi Where the heart is viittaa pätkässä käytyyn dialogiin, jossa pääosamies tajuaa kodin olevan siellä missä sydän on. Ei siis materiassa. Jonkinlainen lohdutuselokuva nille, joilla oli ennen paljon eikä nyt mitään. Elokuvan pointti ei kuitenkaan ollut mitenkään selkeä kuten ei koko elokuvakaan. Suurin osa siitä oli sekoilua ränsistyneessä talossa, jossa kaikki himoitsi toisiaan ristiin ja päätyi lopussa sitten yhteen eri henkilön kanssa. Plummer oli oikein mainio pummi varastaen koko shown, eikä muittenkaan suorituksissa sinällään ollut mitään vikaa. Käsikirjoitus/ ohjaus oli vaan sekava ja koko pätkä ihan turha. 

 **

Ohjaaja: John Boorman (The Tailor of Panama, Zardoz, Syvä joki)

Pääosissa: Dabney Coleman, Uma Thurman, Joanna Cassidy
Kesto: 1h 47min
Valmistusmaa: USA

Murder mystery (2019)

Netflixiin äskettäin ilmestynyt Murhamysteeri (Murder mystery) tuo jälleen Adam Sandlerin ja Jennifer Anistonin yhteiseen elokuvaan. Asetan pätkän Helmet-haasteen kohtaan 49. "Vuonna 2019 julkaistu elokuva".

Nick ja Audrey Spitz (Adam Sandler ja Jennifer Aniston) saavuttavat 15 vuotta yhteistä avioelämää ja Amazonin lahjakortteihin kyllästynyt Audrey toivoisi jo vihdoinkin saavansa lahjaksi sen Euroonpan matkan jonka Nick hänelle hääpäivänä lupasi. Pienen painostuksen jälkeen Nick valehtelee, että onkin yllätykseksi tällaisen matkan Malagaan ostanut. 

Lentokonematkalla pari kohtaa rikkaan Charlesin (Luke Evans), joka yllättäen kutsuu heidät jahdille. Dekkarikirjallisuutta hamstraava Audrey kokee elämänsä seikkailun kun hulppean jahdin pimeässä salissa tapahtuu murha eikä syylliseksi imoittaudukaan kukaan. Kuka on verisen teon takana?

Kalat kuivalla maalla rikkaiden pootilla

Olin täysin varustautunut vihaamaan elokuvaa kun en ole erityinen Aniston taikka Sandler fani ja tusinakomediaahan pukkaa. Yllätyksekseni pätkä olikin viihdyttävä ja paikoittain jopa aidosti hauska. Pidin Anistonin ja Sandlerin keskinäisestä kemiasta sekä hahmojen vanhalle avioparille luontaisesta piikittelystä tai toisen käytöksen häpeämisestä, mutta kuitenkin loppupeleissä toistensa puolella olemisesta. Hercule Poirot -fanina oli myös hauska idea pistää "juntit jenkit" perinteisen murhamysteerin keskelle kuin sotkemaan pakkaa. Lopussa pari lähtikin Idän pikajunalla, jotta yhteys ei jäisi keneltäkään huomaamatta.

Luke Evansin karisma toi mukavaa kontrastia ja uskottavuutta sen 1%:n ja tavisten maailmojen kohtaamiseen. Aniston ja Sandler ruumillistivat myös hyvin vaatteitaan myöten keskituloisen jenkkipariskunnan stereotypian.

Yllättävän hauska.

***1/2

Ohjaaja: Kyle Newacheck (Game over, man!)

Pääosissa: Adam Sandler, Jennifer Aniston, Luke Evans

Kesto: 1h 37min

Valmistusmaa: USA

Dead men don't wear plaid (1982)

Kuollut mies ei palttoota kaipaa (Dead men don't wear plaid) on 40-50-luvun film noir -elokuvien parodia tai kunnian osoitus. Asetan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 45. "Elokuvan nimessä on kieltosana".

Steve Martin esittää yksityisetsivä Rigbyä, jonka ovelle kolkuttaa kohtalokas "nukkenaama" Juliet (Rachel Ward), joka uskoo, että tämän juustontekijä/ tiedemies isänsä on murhattu. Rigby lähtee selvittämään asiaa ja pian käy ilmi, että juttu on isompi kuin alkuun saattoi kuvitella. 

Elokuva muodostuu pitkälti vanhoista film noir -elokuvista joita on leikelty elokuvan sekaan. Tarina on hauskasti saatu johdonmukaiseksi vaikka uutta kuvausta ja vanhoja jo kuvattuja kohtauksia on yhdistelty laajalti. Myös vuoropuhelut Steve Martinin ja esim. Dean Martinin, Humphrey Bogartin tai Bette Davisin välillä on saatu hienosti yhteensopiviksi. Toki monesta kohtauksesta tajusi että tässä on leikattu pätkä toisesta leffasta mukaan, mutta jotkut dialogit olivat niin luontevan oloisia että koko kohtaus vaikutti ihan 80-luvulla kuvatulta.

Tämä on yksi lempikomedioistani ja varsinkin Steve Martinin komedioista. Hän hallitsee uskottavasti karismaattisen miespääosan kuin sen komediallisenkin puolen. Kauniilla naispääosalla - Rachel Wardilla - on oikea lookki ja näyttää ihan 50-luvun filmistaralta.

Hauska idea, jota on myös hauska katsoa.

****

Ohjaaja: Carl Reiner (The Jerk)

Pääosissa: Steve Martin, Rachel Ward, Alan Ladd

Kesto: 1h 28min

Valmistusmaa: USA

The Lobster (2015)

The Lobster on erikoinen pienen budjetin elokuva, jossa sinkkuja muutetaan valitsemikseen eläimiksi, jos eivät löydä itselleen sopivaa parisuhdetta tietyn ajan kuluessa. Lisäaikaa voi saada metsästämällä "yksinäisiä". Sijoitan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 36. "elokuvassa ollaan yksin". 

David (Colin Farrell) on pitkään naimisissa, mutta hänen vaimonsa jättää tämän toisen miehen takia. David menee hotelliin, jossa on mahdollista muodostaa parisuhde uuden kumppanin kanssa. Jos näin ei kuitenkaan käy, niin muutetaan hänet hummeriksi. Hän ystävystyy kahden miehen kanssa (John C. Reilly ja Ben Whishaw), joista toinen löytää huijaamalla itselleen sopivan kumppanin. Naisen nenä vuotaa verta spontaanisti, joten päättää mies "hommata" itselleen tämän ominaisuuden lyömällä tuulenhalkojaansa milloin mihinkin. Näin hän pääsee parisuhteen kestotestiin naisen kanssa: kaksi viikkoa yhteisessä huoneessa ja kaksi viikkoa tämän jälkeen jahdilla. Jos nämä neljä viikkoa menevät hyvin, niin voi pari alkaa elää normaalia parisuhde-elämää hotellin ulkopuolella. Lapsi heille annetaan tasoittamaan pahimmat riidat.

Kaverinsa esimerkistä innoittuneena päättää Davidkin esittää tunteetonta psykopaattia muodostaakseen sopivan parisuhteen psykopaattinaisen (Angeliki Papoulia) kanssa. Kaikki ei mene kuitenkaan ihan putkeen.

Elokuvassa voi nähdä myös Rachel Weiszin Davidin todellisena rakkauden kohteena, Ashley Jensenin hotellin yhtenä sinkkuna ja Olivia Colmanin hotellin johtajattarena.

Ihmisjahtiin!

Luin DVD:n takakannen ja olin ihan myyty. Elokuva jossa sinkut muutetaan eläimiksi, jos ei kumppania löydy, tuntui sen verran uniikilta idealta. Mukana vielä kovan luokan näyttelijöitäkin. En yleensä ole erityisesti pitänyt Colin Farrelista tai hänen esittämistään hahmoista ylisliipattuna geelitukkana, mutta tässä pidin hänestä kovastikin. Eipä hän juuri mitään tehnytkään, kuin lateli yhtä lakonisesti vuorosanansa kuin kaikki muutkin, mutta se sopi hänelle mainiosti. Saman ohjaajan The Favourite-elokuvasta yllätys-Oscarin voittanut Olivia Colman oli mainio hotellin auktoriteettina ja onkin helppo huomata kuinka ohjaaja päätyi käyttämään juuri häntä kuningattarena hittielokuvassaan.

Vaikka elokuva oli outo, ei se tuntunut kuitenkaan olevan outo vain outouden takia. Pidin enemmän elokuvan ensimmäisestä puolikkaasta kun ei tiennyt yhtään minne elokuva johdattaa, mutta homma lähti vähän leviämään sen toisella puolikkaalla eikä pitänyt enää niin kiinnostuneena. Tämän takia  "vain" kolme tähteä.

***

Ohjaaja: Yorgos Lanthimos (The Favourite, Kinetta, Alpeis)

Pääosissa: Colin Farrell, Rachel Weisz, Jessica Barden

Kesto: 1h 59min

Valmistusmaa: Irlanti, UK, USA, Kreikka, Ranska, Alankomaat

Nothing But Trouble (1991)

Paremmin näyttelijänä tunnettu Dan Aykroyd on ohjannut yhden elokuvan ja se on tämä Kaistapäiden kaupunki (Nothing but trouble). Sijoitankin elokuvan siksi Helmet-haasteen kohtaan 4. "Ohjaajan ainoa ohjaustyö". 

Sijoitusneuvoja Chris Thorne (Chevy Chase) kohtaa asianajaja, Diane Lightsonin (Demi Moore), ja lähtevät yhdessä kohti Atlantic Cityä Dianen bisnestapaamiseen. Mukaansa he saavat kaksi brasialialaista huvittelijaa. Thorne kuitenkin ajaa ylinopeutta ja takapajulan poliisi (John Candy) pidättää nämä ja vie paikallisen tuomarin (Dan Aykroyd) eteen. Thorne luulee homman hoituvan kätevästi maksamalla sakon, mutta joutuvatkin asemalle pidemmäksi aikaa, mikä osoittautuu varsinaiseksi kauhujen taloksi.

John Candy esittää myös roolihahmonsa siskoa, joka iskee silmänsä Thorneen.

Candy ja Chase menevät naimisiin - keskenään!

Kaistapäiden kaupunki tuli silloin nuorempana 90-luvun alussa katsottua ja pidin siitä kovasti - varsinkin vanhaksi äijäksi maskeeratusta Aykroydin esittämästä äkkipikaisesta tuomarista. Nyt tosin huomasin, mitä en silloin tajunnut, että äijän nenähän on hyvin penismäinen! Kaistapäiden kaupunki kirvoitti nytkin muutamat naurut, mutta lähinnä tunsin lämpöä nostalgia-arvon takia. Elokuvassa vilisee hauskoja vekottimia kuten ruokapöytää kiertävä mauste-juna tai ruumiita tekevä vuoristorata, jotka tuovat oman säväyksensä tähän hulluun pläjäykseen. Jännille vekottimille annetaankin enemmän tilaa kuin mielekkäälle juonenkululle.

Elokuvaa ei voi sanoa hyväksi, mutta siinä on niin paljon outoutta (kuten kaksi jättivauvaa), että uniikkiutensa takia on katsomisen arvoinen kokemus. Samalla pääsee kurkistamaan Aykroydin eksentriseen mielenmaisemaan.

***

Ohjaaja: Dan Aykroyd
Pääosissa: Chevy Chase, Dan Aykroyd, John Candy
Kesto: 1h 34min
Valmistusmaa: USA

Tully (2018)

Tully on Charlize Theronin tähdittämä elokuva väsyneestä kolmen lapsen äidistä. 

Konttorirotista tutun Ron Livingstonin näyttelemän Drewn kanssa aviossa oleva Marlo (Charlize Theron) synnyttää pienokaisen elokuvan alkupuolella. Hänen veljensä on huolissaan, että sama synnytyksen jälkeinen masennus toistuu kuin keskimmäisen lapsen jälkeen, joten päättää palkata tälle yöhoitajan. Tully (Mackenzie Davis) ilmestyykin yksi ilta auttamaan vauvan vahtimisessa, että Marlo saa nukkua yönsä hyvin. Marlon ja Tullyn välille muodostuu ystävyyssuhde. Marlo kadehtii parikymppisen Tullyn vapautta kun taas Tully kadehtii Marlon tylsää arkea.

*****SPOILER ALERT*****

Aina ei jaksa

Satuin katsomaan Youtubesta Redlettermedia-kanavan katsausta vuoden 2018 elokuvista ja siellä tuli esiin tämä Tully suosituksena. Samalla kuitenkin minulle paljastui, että elokuvassa on kyse Fightclubmaisesta asetelmasta, että Tully onkin Marlo itse. Ja kun tämän kerran tiesi, niin sitä oli vaikea saada tietämättömäksi. Olisi ollutkin mielenkiintoista katsoa elokuva sillä tavalla, että käänne olisi tullut yllätyksenä. En varmaan olisi sitä itsekseni tajunnut. Tämän takia kuitenkin asetan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 40. "Elokuva käsittelee mielenterveyden ongelmia".

Nyt tiesin kokoajan tämän "twistin", mutta oli Tully siltikin kelpo pätkä vaikka ei yllättämään minua päässytkään. Theron oli pistänyt taas kroppansa peliin ja lihottanut tätä roolia varten itsensä vastasynnyttäneen näköiseksi. Pidin elokuvasta paljon siinä mielessä, että se tuntui kovin realistiselta. Synnyttämään ei menty pillit vinkuen ja miljoona ystävää hössöttäen mukana vaan ihan rauhakseen aviomiehen kanssa. Muutos yliväsyneestä äidistä hieman virkeämpään malliin (yöhoitajan tultua taloon) tehtiin myös hienovaraisesti, mutta kuitenkin niin että muutos selkeästi näkyi. Avioparilla ei myöskään ollut mitään eroaikeita vaikka arki olikin lävähtänyt rankasti keskelle avioelämää tai sellaista huutodraamaa mitä on ehkä tottunut elokuvissa näkemään.

Ron Livingstonella on minulle erityinen paikka sydämessä eikä hänen tarvitse juuri muuta kuin vain olla elokuvassa kun elokuva jo tuntuu hieman kiinnostavammalta. Mackenzie oli sopivan empaattisen oloinen sekä energinen, että toimi hyvänä vastapainona kuolemanväsyneelle mammalle.

Tykkäsin.

****

Ohjaaja: Jason Reitman (Juno, Up in the air, Thank you for smoking)

Pääosissa: Charlize Theron, Mackenzie Davis, Ron Livingston

Kesto: 1h 35min

Valmistusmaa: USA; Kanada

The Big Lebowski (1998)

The Big Lebowskin päähenkilö "The Dude" näkee pari psykedeelistä unta, joten asetan pätkän Helmet-haasteen kohtaan 29. "Elokuvassa nähdään unia".

Jeff Lebowski eli "The Dude" (Jeff Bridges) sekoitetaan toiseen samannimiseen miljonääri-mieheen, jonka vaimo Bunny (Tara Reid) on velkaa pahoille miehille. Velkojat tunkeutuvat Duden kotiin kiristäen tätä ja kusevat vieläpä tämän matolle. Dude pääsee tuulettamaan tapahtumaa keilaradalla kavereilleen Walterille (John Goodman) ja Donnylle (Steve Buscemi) ja intoutuu etsimään käsiinsä rikkaan kaimansa pyytäen tältä rahaa maton korvaukseen. Mattorahan sijaan Dude saakin vähän enemmän pätäkkää ja työtehtävän viedä nyt kidnapatun Bunnyn lunnasrahat. Homma ei mene kuitenkaan toivotulla tavalla kun kuskiksi ryhtyneellä Walterilla on eri suunnitelma rahojen suhteen.

Walter ja The Dude

Elokuvassa vilisee paljon tuttuja kasvoja. John Turturron voi nähdä pääosapoppoota ärsyttävänä mestarikeilaajana, Julianne Mooren puolestaan äveriään Lebowskin tyttärenä ja Philip Seymour Hoffmanin Lebowskin avustajana. Peter Stormarella on huvittava rooli saksalaisena nihilistinä ja Sam Elliott hoitaa koko jutun kertomisen.

The Big Lebowski ei ole turhaan kulttiklassikon maineessa. John Goodmanin esittämä aggressiivinen sotaveteraani ja Jeff Bridgesin esittämä yliletkeä Dude on mahtava pari jonka toilailuja on hauska seurata. Julianne Moore  Lebowskin feministityttärenä on stereotypiassaan koominen. Elokuva rönsyilee paljon eikä tapahtumat ole ennalta-arvattavissa. Nauroinkin paljon huvittaville juonen käänteille kuten Duden vuokraisännän luovalle tanssille tai Walterin hakattua mäskäksi väärän henkilön uuden auton.

Hauska.

****

Ohjaajat: Joel Coen, Ethan Coen (True Grit, O Brother, Where art thou?)
Pääosissa: Jeff Bridges, John Goodman, Julianne Moore
Kesto: 1h 57min
Valmistusmaa: USA, UK

Ocean's 8 (2018)

Naiskokoonpanolla uudelleen lämmitetyn Ghostbustersin jälkeen pelkäsin tästä samantyyppisellä idealla varustetusta Ocean's 8:sta pahinta. Onneksi se ei ollut toinen nais-Ghostbusters.

Pohdin pitkään, että minkä elokuvan katsoisin Helmet-haasteen kohtaan 11. "Elokuva käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa", mutta en oikein keksinyt mitään. Kaikki elokuvat joissa on naisia ottaa kai jollain tavalla kantaa myös heidän yhteiskunnalliseen asemaansa. Niinpä sijoitan nyt tämän Ocean's 8 tähän, koska tässä on ainakin paljon naisia ja he ovat kaikki rikollisia. Heidän yhteiskunnallinen asemansa on siis hieman epävakaa. Naisten asemaa yhteiskunnassa myös usein verrataan miesten asemaan yhteiskunnassa ja elokuvassa on repliikki, jossa Sandra Bullockin hahmo haluaa rikoskumppaneikseen vain naisia, koska "naiset ovat näkymättömiä ja miehet huomataan", joten kai tämä elokuva ottaa kantaa siihen, että yhteiskunnassa naiset jäävät taka-alalle.

Suosittujen Ocean's Elevenin ja sen kahden jatko-osan jäljessä ilmestyi tämä Ocean's 8. Tässä elokuvassa pääosissa on aikaisemmista Ocean's elokuvista tutun George Clooneyn näyttelmän Danny Oceanin sisko - Debbie Ocean (Sandra Bullock). Juuri vankilasta päässyt Debbie on päättänyt ryöstää 150 miljoonan arvoisen kaulakorun. Apua hän saa kumppaniltaan Loulta (Cate Blanchett) sekä viideltä muulta alan naisosaajalta (mm. Mindy Kaling, Rihanna ja Helena Bonham Carter). Koru suunnitellaan varastettavan Met-gaalassa, jossa sitä pitää Anne Hathawayn näyttelemä elokuvatähti.  Turvatoimet ovat kuitenkin haasteelliset.

Elokuvassa vilisee tuttuja naamoja Kim K:sta Heidi Klumiin sekä toistaan upeampia vaateluomuksia. Muotia voisikin pitää kornisti yhtenä pääosan esittäjistä.

Yy, kaa, koo...kahdeksan naista koossa

Tykkään Sandra Bullockista sekä Cate Blanchettista ja olikin kiva, että juuri he olivat pääosissa tässä elokuvassa ja aloittivat shown. Molemmat ovat kadehdittavan kauniita ja muutenkin päteviä työssään. Elokuva sai siis heti alkuunsa otteeseensa ja herätti mielenkiinnon. Valitettavasti kuitenkin sama dynaamisuus ei pitänyt koko elokuvan ajan vaan tarina tuntui hajoilevan osiin eikä sellaista kunnon yhteenliimautunutta posse-fiilistä ehtinyt syntyä. Elokuvassa puhuttiin ainakin viittä eri kieltä. Kun englannin lisäksi oltiin jo kuultu hindiä (?) sekä ranskaa alkoi saksan kohdalla tuntua jo yliyrittämiseltä. Monimuotoisuuden korostaminen oli tietysti elokuvan tuloaikaan kovinta hottia ja ymmärrän, että sitä haluttiin tässäkin tuoda esille.

Anne Hathaway oli hauska diivana. Rihannalla ei kovinkaan suurta osaa ollut, mutta hoiti pienen osansa hakkerina ihan geneerisesti. Juoni ei tuntunut mitenkään supernokkelalta, mutta onnistui hieman yllättämäänkin. Parasta oli Sandra Bullockin ja Cate Blanchettin keskinäiset kohtaukset jolloin tuntui, että tässä oltiin kuin mies-Oceansien: Brad Pitt ja George Clooney. Muistan hämärästi mies-Oceaneissa olleen enemmän säätöä, hermostuneisuutta ja joitain epäonnistumisiakin. Tässä nais-Oceanissa ei juurikaan tapahtunut mitään kömmähdyksiä vaan kaikki meni jokseenkin suunnitelmien mukaisesti. Ehkä olisin kaivannut enemmän sitä puolta, että humoristisesti jokin olisikin mennyt pahasti pieleen. Mies-Oceaneista on jäänyt mieleen Matt Damonin hahmo kun hän oli niin paiseessa. Se toi tiettyä inhimillisyyttä hahmoon. Rihannan hakkerihahmokin vaan poltteli maria ja lakkasi varpaankynsiään eikä siitä jäänyt yhtään sellaista jännittynyttä fiilistä että meneeköhän kaikki putkeen vai ei.

Kaiken kaikkiaan, viihdyin elokuvan parissa, mitä en odottanut.

***

Ohjaaja: Gary Ross (Seabiscuit, Hunger games)
Pääosissa: Sandra Bullock, Cate Blanchett, Anne Hathaway
Kesto: 1h 50min

Valmistusmaa: USA

Connie & Carla (2004)

Ei ihan Thelma & Louise vaan Connie & Carla. Kyseinen DVD kökötti pitkään elokuvahyllyssäni lasin takana ja sitä aina silloin tällöin vilkaisin, mutta Connie & Carla...voiko sen tylsempää nimeä ollakaan? En innostunut. Vihdoin päätin ottaa sen katseluun, koska soveltui Helmet-haasteen kohtaan 19. "Et pidä elokuvan nimestä".

Chicagolaiset Connie (Nia Vardalos) ja Carla (Toni Collette) todistavat murhan ja päättävät lähteä pakoon Los Angelesiin. He saavat idean soluttautua yökerhoon drag queen -esiintyjiksi. Paikkaan josta murhaajat eivät heitä osaisi etsiä. Tytöt joutuvat siis esittämään miehiä, jotka pukeutuvat naisiksi. Homma sujuu suht hyvin kunnes Connie ihastuu yhden drag queenin veljeen - Jeffiin (David Duchovny), joka on pesun kestävä hetero. Esiintyjä-duo alkaa myös niittää mainetta aidolla laulannallaan pelkän suun liikuttelun sijaan ja rikolliset alkavat päästä vihille heidän olinpaikastaan.

Naiseus peitossa

Connie & Carla koostui varmaan 80% siitä, että pääosakaksikko lauloi keskinkertaisesti erilaisissa drag-asuissa. Alkoikin tuntumaan, että Kreikkalaisesta naimakaupasta itsensä tunnetuksi lyönyt Nia Vardalos, joka myös käsikirjoitti tämän, halusi vain toteuttaa jotain tukahdutettuja laulajatähtitoiveitaan. Tätä elokuvaa oli varmastikin hauska tehdä, mutta ei sitä ollut kovinkaan hauska katsoa. En varmaan nauranut kertaakaan.

Tykkään kuitenkin David Duchovnystä, Toni Collettesta ja Niastakin, mutta elokuva ei vaan tarjonnut minkäänlaista mielekästä sisältöä. Juoni oli hyvin nopeasti kokonaisuudessaan ennalta-arvattava ja elokuvaa katsoessa odotti vain milloin naiset paljastavat olevansa naisia ja Connie saa ihastuksensa omakseen.

Kehno.

**

Ohjaaja: Michael Lembeck (Mutta mitä tapahtui joulupukille 2, Mutta mitä tapahtui joulupukille 3)

Pääosissa: Nia Vardalos, Toni Collette, David Duchovny

Kesto:1h 48min

Valmistusmaa: USA

Madagascar (2005)

Madagascar on DreamWorksin suurssuosioon noussut animaatioelokuva. Madagascar on myös maa, joten sijoitan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 23. "Elokuvan nimessä on jokin maa".

New Yorkilaisessa eläintarhassa käy kuhina kun vetonaulaleijona Alex (Ben Stiller) houkuttelee paikalle sankoin joukoin ihmisiä kuvaamaan luontokappaleita. Kaikki eivät ole kuitenkaan tyytyväisiä elämäänsä eläintarhassa. Marty-seepra (Chris Rock) alkaa pohtimaan kymmenenvuotissynttäreillään, että olisiko elämässä jotain muutakin kuin pieni aitaus keskellä kaupunkia. Pakoon pyrkivä pingviinien joukko lyö vettä myllyyn ja saa Martyssä aikaan todellisen halun lähteä seikkailulle - Connecticutiin.

Alex ja Melman-kirahvi (David Schwimmer) sekä Gloria-virtahepo (Jada Pinkett Smith) lähtevät Martyn perään estääkseen tätä lähtemästä. Ihmiset eivät ole kuitenkaan valmiita kohtaamaan villieläimiä kaupunkinsa kaduilla. Eläinten tempauksen jälkeen luonnonsuojeluaktivistien toimesta ystävykset lähetetään Keniaan luonnonsuojelualueelle. Salamatkustavat pingviinit kolkkaavat kuitenkin kapteenin ja päättävät laivalle uuden suunnan mikä saa eläinlaatikot tippumaan mereen ja ajelehtimaan kohti Madagascarin saarta.

Madagascarilla eläimet pääsevät lähemmäksi omaa luontoaan ja alkavat huomaamaan kuinka luonnoton seepran ja leijonan ystävyys onkaaan. Saarella he kohtaavat myös makien lauman ja heidän persoonallisen kuninkaan - Julienin (Sacha Baron Cohen).

Madagascarin pääosat

Madagascarin ilmestymisestä on jo yli kymmenen vuotta, mutta muistan että se  yllätti freesiydellään ja "aikuisempaan makuunkin" hauskuudella. Elokuvassa on viittauksia esimerkiksi silloin suosittuun American beauty -elokuvaan sekä mieltä laajentaviin huumausaineisiin. Asiaa auttoi myös komediatähtien äänet animaatioeläimillä. Elokuva toimi vieläkin vaikka selkeästi huomaakin kuinka tietokoneanimoinnin taso on kehittynyt Madagascarin ajoista. Visuaalinen ilme on kuitenkin toissijainen tässä mahtavien persoonien muodostamassa seikkailupätkässä.

Salilla käydessäni on musiikkilistallani vieläkin King Julianin I like to move it, move it. King Julien onkin yksi hauskimpia animaatiohahmoja ja hänen biisinsä tarttuva vaikka coveri onkin.

 ****

Ohjaajat: Eric Darnell, Tom McGrath (Madagascar 2, Madagascar 3)

Pääosissa: Chris Rock, Ben Stiller, David Schwimmer

Kesto:1h26min

Valmistusmaa: USA

474/1001 Horí, má panenko/ Palaa, palaa! (1967)

Palaa, palaa! (Horí, má panenko) on tsekkoslovakialaisen Milos Formanin ohjaustyö. Helmet-haasteeseen sijoitan sen kohtaan 18. "Eurooppalaisen ohjaajan ohjaama elokuva".

Palomiesten järjestämissä varainkeruu tanssiaisissa tapahtuu. Ohjelmassa olisi muun muassa arvontaa ja kauneuskilpailut, mutta mistään ei oikein meinaa tulla mitään. Palomiehet yrittävät saada järjestystä kaaosmaisiin tanssiaisiin, jossa palkintoja varastellaan eikä kauneuskilpailuunkaan saada oikein niitä näyttävimpiä misuja.

Innokkaat kauneuskilpailuehdokkaat

Milos Forman on ohjannut kaksi lempielokuvaani: Yksi lensi yli käen pesän sekä Amadeuksen. En ollut nähnyt hänen alkupään tuotannon elokuvia ennen tätä. Elokuva oli mainitsemistani hyvin erilainen, mutta siinä mielessä samanlainen, että tätäkin oli vaivaton katsoa. Milos onnistui ohjaamaan täysin amatööreistä koostunutta näyttelijäkaartiaan niin, että he vaikuttivat taitavilta komedian ammattilaisilta.

Elokuvan ilmestyttyä 40000 palomiestä irtisanoutui munaisessa Tsekkoslovakiassa, mutta palautui samointein palkkalistoille kun Milos ilmoitti elokuvan olevan puhdasta komediaa ilman mitään henkilökohtaista palomiehiä kohtaan. Myöhemmin hän on ilmoittanut, että elokuvassa oli todellakin kritisoivaa sanomaa kommunistisen hallinnon toimimattomuudelle. Ajatus elokuvaan sai kipinän todellisista tapahtumista Milosin osallistuttua palomiesten tanssiaisiin, jossa kaikki meni mönkään.

Palaa, palaa! oli hauska ja ehdottomasti katsomisen arvoinen kokonaisuus.

***1/2

Ohjaaja: Milos Forman (Yksi lensi yli käen pesän, Amadeus, Larry Flynt, Man on the moon)

Pääosissa: Jan Vostrcil, Josef Sebánek, Josef Valnoha

Kesto: 1h13min

Valmistusmaa: Tsekkoslovakia, Italia

Unicorn Store (2017)

Yksisarviskauppa (Unicorn Store) on Brie Larsonin esikoisohjaus kokopitkien elokuvien saralla. Olen aina pitänyt Brie Larsonin nimeä kiehtovana, johtuen varmaan mieltymyksestäni Brie-juustoon. Asetankin elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 42. "Ohjaajan nimi viehättää sinua".

Kit (Brie Larson) on aikuinen, joka elää lapsekasta elämää vanhempiensa (Joan Cusack ja Bradley Whitford) luona. Naisen vahvuutena on tämän luovuus, mutta taidekoulustakin hänet potkaistaan ulos. Kit päättääkin muuttaa elämänsä suunnan vakavahenkiseen aikuismeininkiin ja hommaa määräaikaisen työn PR-yhtiössä.  

Yrittäessään elää normaalinpaa elämää, alkaa Kit saamaan erikoisia kirjeitä, joista yksi on kutsu Samuel L. Jacksonin esittämän hahmon isännöimään Yksisarviskauppaan. Myyjä lupaa naiselle yksisarvisen, jos onnistuu täyttämään muutaman ehdon. Yhtenä ehtona on rakentaa yksisarviselle talli. Tähän Kit saa apua rautakaupassa työskentelevältä Virgililtä (Mamoudou Athie), jonka kanssa ystävystyy.

Kit ja myyjämies

Olin aivan vakuuttunut nähtyäni Captain Marvelin, että Brie Larson osaa kyllä näytellä, mutta ohjauksessa vain töpeksittiin hänen kohdallaan. Tämän elokuvan nähtyäni en olekaan enää niin varma Brien näyttelijänlahjoista. Tuntui kuin hän olisi ollut sama hahmo kuin Captain Marvelina. Samuel L. Jacksonin esitys Yksisarviskaupan myyjänäkin jäi vaisuksi. Virgilin sekä Kitin vanhempien näyttelijät sen sijaan toimivat ja toi elokuvaan kiinnostavuutta.

Elokuvassa oli kyllä potentiaalia ja visio oli tunnettavissa, mutta toteutus vain jäi uupumaan. Elokuva yritti olla outo, mutta jos outouden tekee huonosti niin oudosta tulee vain kehno. Elokuva antoi odottaa jotain mielenkiintoista ja olikin kiva tunne kun ei tiennyt minne elokuva johdattaa, mutta Yksisarviskauppa ei vain jaksanut viedä odotuksia maaliin saakkaa.

**1/2

Ohjaaja: Brie Larson

Pääosissa: Brie Larson, Samuel L. Jackson, Joan Cusack

Kesto: 1h 32min

Valmistusmaa: USA

Life of the party (2018)

Melissa McCarthyn tähdittämä ja osittain käsikirjoittama Life of the party jätti paljon toivomisen varaa. 

Melissa McCarthy pääsi tänä vuonna Oscar-ehdolle parhaasta naispääosasta elokuvassa Can you ever forgive me? Oscar-pysti meni sivusuun, mutta lohdutuspalkinnoksi tuli kuitenkin Razzie-palkinto huonoimmasta naispääosasta elokuvissa Life of the party sekä The Happytime murders. 

Olen pitänyt Melissasta aina hänen Gilmore girls -ajoistaan lähtien ja vaikka elokuvat joissa hän on esiintynyt eivät ole olleet aina täysiä kymppejä olen kuitenkin Melissan takia niistä jokseenkin nauttinut. Nyt oli vaikeaa. Life of the party ei ole hauska. Se on kirjoitettu huonosti eikä kukaan oikein osaa siinä näytelläkään. Elokuvassa oli vain yksi kohtaus, jossa avasin sanallisen käkätysarkkuni ja annoin mennä; Melissan hahmon pitäessä esitelmää luokkansa edessä kaiken mennessä totaalisen pieleen.

Muuten olisi kodissani voinut vertauskuvallisten heinäsirkkojen sirityksen kuulla.

Deanna uhkuu intoa uutena opiskelijana

Life of the party kertoo siis Deannasta (Melissa McCarthy), jonka mies jättää tämän toisen naisen takia heti kun heidän tyttärensä muuttaa pois kotoa. Deanne päättää jatkaa kesken jääneitä arkeologian opintojaan ja päätyykin samaan paikkaan opiskelemaan kuin tyttärensä. Siellä mammamainen Deanna saa muodonmuutoksen ja pääsee paneskelemaan nuoren kollin kanssa. Deanna jakelee tyttövoimaa ja antaa voimaannuttavia puheenvuoroja epävarmoille nuorille naisille. 

Sontasirkus.

*1/2

Ohjaaja: Ben Falcone (Tammy, The Boss)

Pääosissa: Melissa McCarthy, Matt Walsh, Molly Gordon

Kesto:1h 45min

Valmistusmaa: USA

Green book (2018)

Green Book on 60-luvulle sijoittuva elokuva snobahtavasta konserttipianistista ja tämän italialaisesta työväen luokkaan sijoittuvasta kuskistaan. Elokuva on Oscar-gaalassa ehdolla viidessä eri kategoriassa, muun muassa parhaan elokuvan, parhaan miespääosan sekä miessivuosan.

Tony Lip (Viggo Mortensen) toimii yökerhon pokena osaten hoitaa hankalat asiakkaat keinolla millä hyvänsä. Yökerhon sulkeutuessa väliaikaisesti jää Tony vaille töitä. Hän saa tarjouksen toimia pianistin kuskina hänen kiertäessä Jenkkilän punaniska-aluetta. Tonyn maine hankalien ihmisten kurittajana toimii motiivina tummaihoisen Dr. Don Shirleyn (Mahershala Ali) työtarjoukselle. Ongelmilta kun ei syvässä etelessä vältytä.

Aluksi hyvin vastakohtaiset Tony ja Don alkavat nähdä toistensa näkökulmia maailmankatsomukseen eikä ystävyyden syntymiseltä vältytä.

Don ja Tony

Green Book yllätti positiivisesti. Itsensä muheammaksi läskistyttänyt Viggo Mortensen oli mainio ja uskottavakin italialaisena alaluokkalaisena ja samaten Mahershala Alin onnistui roolityössään todella monitahoisesti. Pääkaksikon kemiat toimivat hyvin yksiin. 

Aluksi pelkäsin, että Green Book on taas jokin rasismia alleviivaavasti kritisoiva yhden tarkoituksen elokuva, mutta se olikin paljon monitasoisempi eikä saarnaaminen ollutkaan sen pääpointti. Mielelläni näkisin näitä kahta miestä jossain muussakin elokuvassa. Niin taitavasti he imaisivat tähän 60-luvun maailmaan jossa tummaihoisille oli omat alueensa eikä edes illan pääesiintyjä päässyt ihon värinsä takia valkoisten kanssa samaan ravintolaan syömään ja kuinka muutos tapahtuu vain tällaisten omista periaatteistaan tinkimättömien yksilöiden avulla. Resonoi vielä hyvin tähän päiväänkin. 

Tykkäsin kovasti siitä että elokuva ei ollut mustavalkoinen sen suhteen, että pahikset pitää mustaa hattua ja hyvikset valkoista vaan että ihmiset ovat ihmisiä ja kaikilla meillä on omat heikkoudet ihon väriin katsomatta.

"Sinä itket, sinä naurat"...loistavaa draamaa.

****

Ohjaaja: Peter Farrelly (Dumb and dumber, All about Mary, There's Something About Mary, The Heartbreak kid)

Pääosissa: Viggo Mortensen, Mahershala Ali, Linda Cardellini

Kesto: 2h 10min

Valmistusmaa: USA

The Muppet Christmas Carol (1992)

Muppettien joulu (The Muppet Christmas Carol) on Charles Dickensin rakastettuun kirjaan: "A Christmas Carol in Prose, Being a Ghost Story of Christmas" perustuva Muppet-elokuva. Sijoitan elokuvan Helmet-haasteen kohtaan 12. Elokuva liittyy Isoon-Britanniaan, koska tapahtumat sijoittuvat Lontooseen.

Scrooge (Michael Caine) on vanha kärttyisä mies, joka ei ole hyvällä tuulella edes jouluna. Häntä ei haittaa vaikka köyhät kuolisivat kunhan maksavat velkansa hänelle ensin. Uskollinen kirjanpitäjä Kermit (Steve Whitmire) on ainoa, joka näkee hitusen hyvyyttä julmassa pomossaan vaikka hänellä on rampa lapsi, "pikku-Tim", jonka kohtalona väijyy varhainen kuolema.

Scrooge saa vieraakseen kummittelevat kollega-veljekset, jotka varoittavat häntä tämän kohtalosta jos jatkaa samalla linjalla. Kitupiikki kohtaa jouluyön aikana kolme kummitusta; menneisyyden, nykyisyyden sekä tulevaisuuden aaveet. Mies herää huomaamaan, että ehkäpä hän onkin toiminut väärin ja on aika muuttua.

Elokuvan kertojina toimii Charles "Gonzo" Dickens (Dave Goelz) sekä Rizzo-rotta (Steve Whitmire). 

Muppetit joulutarinassa

Muppettien joulu on aivan mahtava elokuva ja saa kaipaamaan enemmänkin nukke-elokuvia nykyisten tietokoneanimaatioden rinnalle. Nuket olivat niin hyvin tehtyjä ja eläväisiä. Koko elokuvaa seuraa hassunkurinen huumori, joka nauratti näin iäkästäkin naista. Parhautta oli muun muassa kohtaus jossa Scroogen alaisina toimineet kirjanpitäjä-rotat halusivat lisää hiiliä työpaikkansa lämmitykseen. Ehdotus johti Scroogen vihjailuun rottien nopeasti tapahtuvasta työttömyydestä, niin  silmänräpäyksessä rotat olivatkin lannevaatteissa soittamassa ukulelea kun tulikin yhtäkkiä niin trooppista.

Nukkien söpöys ja Michael Cainen loistavasti esittämä törppö olivat hyvä vastapari kun kuka nyt voisi tosielämässä olla noin ilkeä jollekin kylmyydestä tärisevälle ihanalle joululauluja laulavalle jänis-nukelle? Elokuva oli laadukkaasti tehty ja joulun hengetkin loivat omaa magiaansa. Varsinkin ensimmäinen haamu oli todella henkeäsalpaava efekteiltään. Kertojapari: Gonzo ja Rizzo toivat oman mausteensa komediallaan tuttuun tarinaan. Elokuva onnistui kuitenkin myös koskettamaan komediallisuudestaan huolimatta.

Loistava pätkä.

****

Ohjaaja: Brian Henson

Pääosissa: Michael Caine, Dave Goelz, Steve Whitmire

Kesto:1h 25min

Valmistusmaa: USA, UK