Näytetään tekstit, joissa on tunniste Madeira. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Madeira. Näytä kaikki tekstit

torstaina, lokakuuta 30, 2008

Lissee kuvia Matteiralta!

Tein savolaisuustestin: oun ehta savolaenen!

Mutta sitten lisää kuvia Madeiralta. Ihan ensin osa tuliaisistani. Madeiralla on joskus ollut lammas- ja käsityökulttuuri voimissaan, mutta eroosion pelon vuoksi lampaat ovat saarelta hävinneet (lue: pakko hävittää), koska niitä ei voinut enää laiduntaa vuoren rinteillä. Kuitenkin suosituimpia tuliaisjuttuja ovat nuo pontsot ja paimentolaispipot. Ostin ihan - vois sanoa - huvikseni malliksi! Ostin myös noita ihania olkikattotaloservettejä ja keräilin rannalta kiviä (isäntä ei ymmärtänyt....höh...:-). Lisäksi ostin kirjan Madeirasta. Yleensä en hirveästi matkamuistoja ostele, mutta kirjan ostan aina paikastaan. Niissä on sen verran hyviä kuvia ja muutenkin kerrottu kohteesta enemmän.
Kasvipuutarha

Tänne pakotin perheen mukaan. Ja loppujen lopuksi viihtyivät, vaikka olikin vaikea saada etenkin poika S "planttuja" katsomaan.


Näkymiä puutarhasta alaspäin. Noihin teihin ja tunneleihin on saatu EU:lta monta rahaa!!!

Pitäisköhän meidänkin viisi tuijaa muotoilla noin... hmmm...
Ja näitä oli hauska katsella. Puutarhassa oli paljon papukaijoja. Oli vaan vähän hankala kuvata, kun oli niin tiheäverkkoisissa häkeissä. Vähän kyllä tuli surku noita lintuja....

Ja kivirannalta

Siis keräsin siksi kolme kiveä (olisin ottanut enemmänkin, mutta perhe ei antanut, höh), että laittelen sitten servettejä noiden päälle. Hassuinta oli, kun näin tuon idean käytetyn lentokentän matkamuistomyymälässä!
Kiveä, kiveä, kiveä.... Eli ei hiekkarantoja.

Ja Madeiralla kun ollaan, madeiraviiniä tarjoiltiin joka käänteessä.
Kaupungin jouluvalot!!!!

Ja kun olen aina niin innostunut noista plantuista (poika käyttää tuota sanaa) piti lentokentällä vielä ottaa kuva kukkivasta aloe verasta. Ihanat kukat.

Parempiakin kuvia olisi ollut, mutta niissä on joku perheenjäsen aina mukana, joten en viitsinyt niitä tänne laittaa. Ja todella suosittelen Madeiralla käyntiä. Meille ainakin sattui niin mahtavat säätkin, ettei paremmasta väliä!

Neulottukin on sitkeästi. Äskenkin noita kuvia ladatessani sain kaulahuiviin melkein kymmenen kerrosta!

Ja nyt Housea katsomaan.

keskiviikkona, lokakuuta 29, 2008

Madeiralta!

Laitan nyt kuvia Madeiralta. Lisää tulee, kun maltan taas kuvia viritellä tänne. Kuvani ovat meinaan sen verran suuria, että lataus on hitaanpuoleista!

Saarikierrokselta

Ihan korkeimmalta kohdalta ei saatu kuvia, kun oltiin niin pilvessä, mutta korkealla käytiin!

Nämä olkikattotalot olivat aivan ihania. Jossain talossa vielä asuttiinkin, mutta tämä oli vain "näytetalo".


Ainut kirkko, johon sain muun perheen mukaan sisälle. Yhdessä museossakin käytiin, mutta ei viivytty pitkään...
Maailman toiseksi korkeimmalla kallioniemekkeellä. Cabo Girão, 580 metriä korkea.

Levada-vaelluksella

Levadat ovat siis kastelukanavia, jonka vierellä kulkee polku. Lähemmäs kilometrin korkeudella tässäkin vaellettiin. Me käveltiin ns. keskivaikea levada eli matkaa oli noin 10 km ja vaellus oli melkeinpä metsän keskellä. Levadoja on erilaisia, jokaiselle löytyy kyllä sopiva!





Joissain paikoissa oli ihan kaiteet, kun polku oli niin kapea ja alas on pitkä matka!
Funchal

Eli lomammehan oli ns. kaupunkiloma. Hiekkarantoja ei lähellä ollut. Seuraavalla kerralla laitan kuvia kunnon kivirannasta!


Hotellihuoneen parvekkeelta. Asuimme 9. kerroksessa.
Jatkuu myöhemmin...