Mietiskelin tänään kasvimaalla, että jos ei kerran tule lunta eikä pakkasta, niin ehkä voisi ryhtyä jonkinlaisiin talvikylvöihin...palsternakkaa, porkkanaa, persiljaa?
tiistai 24. joulukuuta 2013
Jouluolo tuli kun kuusi tuli taloon. Kaivettiin koristeet laatikosta, lapset halusivat laittaa kuuseen ihan kaiken. Minulle olisi riittänyt vähän vähempikin bling bling.
Kimaltavaa, rauhallista joulua!
lauantai 21. joulukuuta 2013
Vuoden pimein päivä. Lumihiutaleita vain ikkunassa. Mutta hyasintit ovat valmiina viettämään joulua ja kuusikin nojailee ovenpieleen. Kai se joulu tulee, vaikka lunta ei tulisikaan.
torstai 19. joulukuuta 2013
Huomenna tarvitaan tonttulakkeja. Kaikista lakeista on kulkuset irronneet, pienillä tontuilla on kai ollut vilinää vilskettä.
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Piparipäivä. Melkein kaikki syötiin saman tien.
tiistai 17. joulukuuta 2013
Kaupungissa ystävää tapaamassa. Siellä oli aika monta muutakin ihmistä ja kaupoissa valtavat määrät tavaraa. Kaikesta tavaramäärästä huolimatta en löytänyt oikein mitään mitä olisin halunnut ostaa. Mentiin syömään tapaksia ja päätettiin lähteä Espanjaan joskus.
maanantai 16. joulukuuta 2013
Kyselykierros, lempinameja: kettukarkit, kiss kiss karkit, maitosuklaa, vihreät kuulat, tryffelit...
Ja mustan kissan herkku on juusto.
sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Aamulla musta kissa, koira ja kuopus säntäsivät innoissaan ulos: lunta!
Mutta nyt se taitaa sulaa taas.
lauantai 14. joulukuuta 2013
Jouluraivaus eteni maustelaatikkoon. Löytyi mm. monta pussia kokonaisia neilikoita. En oikein keksi, mihin niitä käyttäisi.
perjantai 13. joulukuuta 2013
Yöllä tuuli niin että katto paukkui. Aamun pimeydessä tarvittiin kynttilöitä ja taskulamppuja.
torstai 12. joulukuuta 2013
Kovin hämärä päivä. Huolimatta hämärästä hyasintit hiljalleen venyvät.
keskiviikko 11. joulukuuta 2013
Herkuteltiin ystävän tekemillä kekseillä.
Mitään herkkuja ei kannata jättää pöytään, ellei halua jakaa niitä mustan kissan kanssa. Sille maistuu ihan kaikki. Musta kissa on myös taitava nappaamaan juuston kädessä olevalta voileivältä...
Pikku kissa ei voi kuvitellakaan loikkaavansa pöydälle nuoleskelemaan unohtuneita ruoka-astioita.
tiistai 10. joulukuuta 2013
Entinen eläin kulkee pehmeänä muistona
Aivan pian ankara pimeys putoaa kotikuusen luona talo kylmänä odottaa
Auto viimeinen ajaa viimeisen valon (/talon?) luo tuntuu aivan siltä, että joku kanssani pimeässä salaa on
Koko päivän on soinut tämä Noitalinna huraan kappale päässä, muistaako kukaan sanoja?
maanantai 9. joulukuuta 2013
Oli kirkas taivas, jäiset tiet. Kotiin on aina mukava tulla, kun joku odottaa.
sunnuntai 8. joulukuuta 2013
Aamuisin kuopus lukee lehdestä tarkasti sääsivut. "Kaikkialla miinustaa. Meillä vaan miinustaa viisi."
Täytyy varmaan kuitenkin neuloa uusi lämpimämpi pipo.
lauantai 7. joulukuuta 2013
Tänään keittiössä pieni kynttilätehdas. Koira kai tuumi, ettei kenelläkään ole aikaa lenkkeillä sen kanssa ja lähti metsään ominpäin. Onneksi tuli kuitenkin takaisin!
perjantai 6. joulukuuta 2013
Näyttää lumisateelta, tuntuu vesisateelta.
Musta kissa ei ymmärrä, että kissan tehtävä on pitää hiiret poissa talosta. Se raahaa hiiriä ulkoa sisälle...
torstai 5. joulukuuta 2013
Lumipyry, tuiskutus, aika ihana.
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Jonkinlainen joulusiivous mielessä aloin järjestellä kaappeja. Ei tullut järjestystä, tuli sotkua. Entistä suurempi siivousurakka. Ehkä vaan sullon kaiken takaisin kaappeihin?
tiistai 3. joulukuuta 2013
Vähän lunta aamulla. Bussia odotellessa pystyi laskemaan pluslaskuja.
maanantai 2. joulukuuta 2013
Päivä vilahti nopeasti, ehdittiin metsään vasta juuri ennen pimeää. Pimenevä metsä melkein pelotti, en tiedä miksi. Ehkä siellä oli mörkö?
sunnuntai 1. joulukuuta 2013
"Missä kaikki lumet on, nythän on joulu!" huusi kuopus aamulla.
Käytiin katsomassa Hurjaruuthin Talvisirkusta. Väliajalla juotiin glögit, se maistui joululta.