Kohti Suurta paastoa, osa 2

Jumalan laupeus ja armon määrä meitä kohtaan on mittaamaton. Kaikki, millä me mittaamme tätä armon määrää, ovat inhimillisiä mittareita ja teemme näiden sanojemme myötä Jumalasta kovin rajallisen. Sanamme ovat rajallisia, sillä kuuluvathan ne vain tähän maailmaan, joka on katoava.  Ovatpa jotkut sanoneet, että se Jumala, jonka me sanoillamme luomme, on epäjumala. Jumala on aina enemmän.

Tuhlaajapoika kertomuksen tarkoitus on kuvata taivaallista isäämme. Miten hän suhtautuu poikaansa, joka vierailla mailla on haaskannut elämänsä ja perintönsä turhuuksiin ja nyt haluaa palata kotiinsa. Me kuulemme odottavasta isästä, vastaanjuoksevasta isästä, hänestä joka keskeyttää synnintunnustuksemme ja kietoo meidät syliinsä. Hän vaatettaa meidät, antaa kengät ja laittaa sormeemme sormuksen.  Hän on täynnä armoa ja laupeutta ja lopulta jakaa sen kanssamme. Ja mitä alussa sanoimmekaan, hän on varmasti paljon enemmän kuin vielä tämä.

Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.  Tämä on asia, jota meidän kannattaa pitää mielessämme kun laskeudumme Suureen paastoon. Tuota pääsiäistroparia on hyvä toistaa mielessä myös liturgian jälkeen Jeesuksen rukouksen sijaan. Sillä tavoin me voimme yhä uudelleen miettiä mitä se tarkoittaa ja mitä kaikkea se meidän ja lähimmäistemme elämään voikaan tuoda. Tästä kuitenkin on kysymys koko Pääsiäisessä: ottaaksemme vastaan Kaikkeuden kuninkaan juhliaksemme hänen voittoaan kuolemasta. Siihen paasto meitä valmistaa.

Koko tarina tuhlaajapojasta on odotusta. Isä odottaa poikaansa portin luona, hän katsahtaa tiellä, palaisiko poika tänään jo kotiinsa. Tuhlaajapoika odottaa millainen tulisi olemaan hänen kohtalonsa kun nälänhätä vieraalla maalla alkaa, millainen tulisi olemaan isän reaktio, jos hän palaisi kotiinsa. Minä luulen, että että moni meistäkin odottaa ja miettii tarkkaan kannattaako tuolle kirkon viitoittamalla tielle lähteä. Löydämmekö kotiimme ja odottaako siellä kukaan. Millaisia muistoja meillä on tuosta kodista vai onko niitä lainkaan. Kunka täydesti olemme päässeet kokemaan tämän suloisen pääsiäisen ja millaisen muutoksen sen voisi tehdä elämäämme.

Tuhlaajapoika on esikuvamme, sillä hän nousi niiltä sijoiltaan jossa hän oli lähti kotimatkalle. Hän katui ja luotti rakastavaan isäänsä joka odotti kotona. Tuhlaajapojan isä on myös meidän isämme ja me olemme samassa asemassa kuin tuo poikakin.

Me helposti alamme pitää tätä maailmaa kotinamme. Me totumme siihen, että elämämme on maallista ja katoavaa vaellusta, jolla juurikaan tarkoitusta ole. Pidämme huolta perheestämme ja läheisistämme, jotta arkemme täyttyisi joillakin hyödyllisillä asioilla. Silti me tiedämme, että jotain suurempaakin voisi olla. Monen elämä ajautuu kriisiin, kun maahan tulee vertauksen mukainen nälänhätä. Silloin meille annetaan hyvin selvästi vaihtoehtoja joihin turvata, tähän maailmaan vai hengelliseen maailmaan.

Tuhlaajapojan paluu on meidän hengellinen matkamme takaisin kotiin. Se on tarina matkasta kohti vapautta, paluuta siihen alkuperäiseen kunniaan, josta olimme luopuneet. Hengellisessä mielessä se on sama matka, jonka Israelin kansa aloitti lähtiessään pois Egyptin orjuudesta. Me kuljemme erämaahan, ylitämme Punaisen meren ja astumme Jordanin virran poikki luvattuun maahan. Erämaa on paholaisen elinpaikka ja siellä himot tarrautunut sieluumme. Me pakenemme Egyptin orjuutta eli syntiä. Vigiliassa laulettava psalmi 137 Baabelin Virtain vierillä, kuvaa kaipuutamme vapauteen, isämme kotiin. Jordanin virta kuvaa kastettamme ja kun me nousemme ylös tuosta virrasta, me astumme luvattuun maahan.

Me emme siis ole ensimmäisiä emmekä ainoita, jotka ovat tuolle matkalle lähteneet.

Mooses johdatti Israelin kansaa luvattuun maahan mutta hän ei koskaan itse päässyt perille. Jotakin kuolee aina matkalla luvattuun maahan. Jotakin meistä jää tuohon autiomaahan. Ja se on tarkoituskin. Jätämme taaksemme jotakin ja kun jotakin sisältämme kuolee, niin silloin myös uutta ja tärkeämpää voi syntyä sen tilalle. Hengellinen matkamme luvattuun maahan on aina uudesti syntymisen, uudelleen arvioimisen ja itseemme menemisen aikaa.

Paasto on alkamassa. Se toki liittyy ruokapaastoon ja on hyvä yrittää parhain voimin ja keinoin noudattaa tätä kuuliaisuustehtävää, jonka pyhä kirkkomme meille antaa. Paaston aika syventää rukouselämäämme, se karsii turhuuden pois ympäriltä ja auttaa keskittymään olennaiseen. Sillä yöllä ylkä tulee.

Paasto on hyvin julkinen asia siinä mielessä, että me kaikki paastoamme kirkon antamien suuntaviivojen mukaan. Samaan aikaan paasto on myös hyvin yksityinen. Jokainen paastoaa omalla tavallaan ja kilvoittelee itse asettamiaan vastuksia vastaan. Jos koko paasto jää toteuttamatta siksi, ettemme pysty olemaan syömättä liharuokaa, on parempi, että yritämme omilla rajoituksillamme luoda mahdollisimman hyvän paaston. Toiselle taas lihapaasto ei ole temppu eikä mikään ja paasto pelkkää lasten leikkiä. Onko tämänkään oikeanlainen paasto, jossa ei tarvitse juuri ponnistella?

Paasto on myös kieltäytymistä, jotta me saisimme jotain suurempaa. Paasto on ihmistä varten eikä ihminen paastoa varten. Paasto tarkoitus on syventää meidän hengellistä elämää, se on työkalu eikä siitä missään nimessä pääasia. Sen vuoksi epäonnistuminen paastossa voi koitua myös siunaukseksi, koska se kasvattaa meissä nöyryyttä, vahvistaa ja elävöittää rukoustamme sekä estää ylpeyden syntiä.

Tuhlaapojan vertaus Kertoo kotiinpaluusta. Meidän matkamme on alkamassa ja siksi meidän on valmistauduttava. Nyt on meidän oman pelastuksemme aika ja sen voimme tehdä todelliseksi osallistumalla tänään illan vigiliaan ja huomenna liturgiaan. Siellä saamme jälleen kuulla tuon tutun kertomuksen rakastavasta isästä.

Muisto voi pelastaa meidät - Tuhlaajapojan tarina

Voi, mitkä hyvyydet olen minä, viheliäinen kadottanut! Mistä valtakunnasta olen, onneton, joutunut pois! Minkä saamani rikkauden olen hävittänyt! Olen käskyt rikkonut. Voi kurjaa sieluani! Nyt sinut tuomitaan iankaikkiseen tuleen. Huuda siis, ennen kuin loppusi tulee, Kristukselle Jumalalle: Armahda minua, Jumala, ja ota minut lapseksesi, kuten otit tuhlaajankin! (Avuksihuutostikiirasta)

Suuren paaston läheneminen lisää draamaa ja jännitettä kirkkovuoteemme. Kirkko puhuu yhä selkeämmällä äänellä sielumme pelastumisen puolesta eikä välttele sen asian esiintuomista, että me joudumme yhä uudelleen valitsemaan hengellisen ja maallisen elämän välillä. Se kehottaa meitä miettimään tarkkaan oman elämämme tilaa ja suhdettamme synnin tekoon ja katumukseen.

Jokainen meistä on tuhlaajapoika ja nyt paaston lähestyessä meitä kaikkia kutsutaan takaisin kirkon elämään viettämään Pääsiäisen juhlaa. Tie tähän ylösnousemuksen juhlaan käy rukouksen, paaston ja kilvoituksen kautta.  Nämä kolme asiaa herättävät meissä oikeanlaisen nöyryyden ja kaipauksen tunteen pyhää kohtaan, koska me tulemme pian huomaamaan, että me olemme kaukana vieraassa maassa, poissa Isämme kodista.

Moni meistä on tottunut asumaan tässä vieraassa maassa eikä välttämättä enää muista, että ennen asiat olivat paremmin. Muisto on se asia, joka meidät siis voi pelastaa. Osa muistaa, että asiat olivat joskus paremmin mutta osa on hylännyt toivon takaisin paluusta, koska matka on pitkä ja vaatii meiltä kaiken. Osa meistä pitää Isää niin tuomitsevana, ettei edes harkitse paluuta pelon takia. Kuinka vieraantuneita me saatammekaan olla pyhyydestä!

Kaukainen maa kuvaa kuoleman maata, jossa me elämme. Me helposti kuitenkin kiinnymme tähän elämäämme maailmassamme, vaikka jokainen meistä tietää elämämme rajallisuuden. Me törmäämme kuoleman hallitsemaan todellisuuteen monta kertaa päivässä ja silti yritämme elää kuin se ei koskisi meitä. Me elämme täällä vain lyhyen hetken ja sen vuoksi on tärkeää, että ymmärrämme myös syyn olemassaolollemme.

Kertomus tuhlaajapojasta on hyvin rikas ja monitasoinen. Kertomuksen tuhlaajapojasta voi mieltää joko siten, että me karkaamme ja palaamme rakastavan isän luo joka päivä tai sitten eräänä suurena tarinana kerran elämän aikana, jolloin tulimme uskoon


Tie kohti vapautta 

Miksi Isä antoi kolmanneksen omaisuudestaan ja perintöosan jo eläessään? Siksi, että tämän tarinan kautta meille puhutaan siitä suunnattomasti vapaudesta, jonka rakastava Jumala on meille antanut. Isä antoi pojalle vapauden, koska rakasti tätä yli kaiken. Vaikka Isä tietää millaista tekoa me olemme, hän silti antaa meille mahdollisuuden elää vapaudessa ja tehdä valintoja. Isä ei edes hakenut poikaansa kaukaisilta mailta, koska vapauden arvo oli liian suuri.

Miksi poika tuhlasi kaiken? Koska hän ei ymmärrä vapaudesta mitään. Hän luulee, että vapaus on sitä, että voi tehdä mitä tahansa. Me luulimme pojan tavoin, että maailma pitäisi meistä huolen mutta tämä tarina opettaa meille karvaan pettymyksen. Vain Isän kodissa meistä pidetään huolta.

Vaikka poika nautti elämästään ja teki kaiken mistä hän aina oli haaveillut, ahdistus alkoi kasvaa hänen sielussaan. Ahdistus johtui syyllisyydestä ja asteittainen muutos alkoi tapahtua hänen päässään. Hänen suhteensa rakastavaan Isään oli muuttunut ja tilalle tuli tuomitseva Isä. Tuhlaajapoika alkoi pelätä häntä.

Synti ja himot raatelivat pojan lopulta hirvittävään kuntoon. Hän joutui pala palalta luopumaan alkuperäisestä kunniastaan, vaikka yritti käydä kauppaa tämän maailman kanssa. Se kuitenkin on turhaa, koska tässä kaukaisessa ja vieraassa maassa synti ja himot olivat jo saaneet vallan hänestä. Kierre syveni ja joutui menemään sikopaimenelle töihin. Muisto Isän kodista ehkä tuli hänen mieleensä mutta hän ei ollut valmis muutokseen.

Poika vältti kuoleman, koska hänellä oli muisto ja hän lähti pakenemaan. Pakeneminen sai alkunsa neljästä nöyryytyksestä  ja nämä herättivät pojan näkemään maailman sellaisena kuin se oli. Hän joutui menemään töihin (1) vieraan vallan alaisuuteen, vieläpä hoitamaan sikoja, jotka olivat juutalaisille saastaisia eläimiä. Hänestä tuli (2) sikopaimen ja lopulta hän alkoi nälkäänsä (3) haluta sikojen ruokaa. Tämä oli erityisen nöyryyttävää, sillä (4)  sitä ei annettu hänelle. Voimme melkein kuvitella, kuinka tälle juutalaisnuorukaiselle naurettiin hädän keskellä.

Vaikka Hän kaipaisi taivaallista leipää syödäkseen, hän ei helpolla löydä sitä katumuksen mielialaa, joka mahdollistaisi kotiinpaluun. Juutalainen sananlasku kuitenkin koituu nuorukaisen pelastukseksi.

Kun israelilaisten on pakko syödä palkohedelmiä, he kääntyvät. 

Kun israelilaisen on vieraalla maalla kuljettava paljain jaloin, hän muistaa isänkodin hyvyyden.


Paluu

Poika ei missään vaiheessa lakannut olemasta isän poika. Hän kuitenkin oli valmis luopumaan tästä etuoikeudestaan selvitäkseen, koska hätä oli todellinen. Saman syyn vuoksi meilläkään ei pitäisi olla mitään syytä, joka estäisi lähtöä me takaisin kotiin.

Jeesus on kadonneiden etsijä: hän etsii kadonnutta kolikkoa, kadonnutta lammasta (Luuk. 15:4-10) ja nyt kadonnutta poikaansa. Tämän evankeliumin kahdessa aiemmassa luvussa kerrottiin, kuinka kadonnut kolikko löytyi huolellisen etsimisen jälkeen ja lammas, joka oli kadonnut, sai paimenen hylkäämään 99 lammasta löytääkseen kadonneen. Kristus vakuuttaa meille:  Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.

Mutta millainen on pojan vastaanotto? Aivan toisenlainen kuin poika odotti, sillä poika ei tuntenut isäänsä. Totta kai se on toisenlainen kuin poika odotti. Hän ei tiennyt olevansa kuoleman partaalla ja nyt asiaa katsotaan rakastavan Isän näkökulmasta. Hän sai kuolleen poikansa takaisin, jota oli odottanut kauan.

Ja Isä juoksi poikaansa vastaan. Haiseviin vaatteiden polttaminen, kengät jalkaan ja kaunis sormus puoleen. Syöttövasikka teurastaminen ja juhlien alkaminen. Ja mitä nämä merkitsevät? Vanhan isän arvokkuudella ei käynyt se, että hän juoksisi hulttiopoikansa takia, sillä tuohon aikaan vanhat miehet eivät muutenkaan juosseet. Mutta saman teki myös Kristus: hän tuli ihmiseksi, jotta me voisimme saavuttaa pelastuksen. Hän hylkää taivaallisen loiston ja kunnian, jotta me saisimme synnin tahraaman arvokkuutemme takaisin. Hän antaa meille kengät, jotka ovat vapaan miehen merkki.

Vaikka poikaa odotti nuhteet ja mahdollisesti myös torjuminen, hän sai erityisen vastaanoton. Tullessaan kodin porteille syöttövasikka teurastettiin ja juhlat alkoivat. Poika sai juhlallisen vastaanoton ja hän sai kuulla iloa ja riemua oman isänsä huomassa.


Sinä ja minä vieraalla maalla

Mikä erottaa meidät tuhlaajapojasta? Ensimmäinen oleellinen asia on ymmärtää olevansa vieraalla maalla. Jos tämä asia jää meille paljastumatta tämän elämän aikana, me menetämme isämme kodin. Toinen oleellinen asia on katumuksen ja nöyryyden tunne, joka heräsi tuhlaajapojassa ja sai hänet palaamaan kotiin. Yhtä oleellista on myös luottaa tähän Isään, että hän anteeksiantavainen ja armollinen meitä kohtaan.

Mutta tämä evankeliumi ei oikeastaan kerro meistä vaan Jumalasta. Se pyrkii kuvaamaan millainen Jumala on ja millainen hänen suhteensa on  nuorempaan ja vanhempaan poikaansa. Nuoremmalla veljellä on valmiina synnintunnustus huulillaan, kun isä sulkee hänet syliinsä ja vaientaa hänet. Vaikka vanhempi veli halveksuu syvästi nuorempaa veljeään, isä ottaa hänetkin rakastaen vastaan: toiselle annetaan kaikki anteeksi ja toinen saa muistutuksen, että sinähän olet aina saanut omistaa kaiken.

Pysähdy nyt siis miettimään omaa tilaasi tällä hetkellä. Sulje tietokone, televisio ja varaa hetki, että voit olla kokonaan hiljaisuudessa. Mitä sinulle kuuluu juuri nyt ja mitä sinun pitäisi tehdä? Minne päin kannattaisi lähteä kulkemaan ja mitä siellä päämääränsä sinua odottaa? Mitkä asiat jätät taaksesi ja mitä lähdet tavoittelemaan? Miksi nämä asiat olisivat sinulle hyviä ja mitä hyötyisit siitä, että jätät vanhat taaksesi?

Tee päätös paaston ja kilvoituksen aloittamisesta ja pidä tämä lupaus. Rukoile, että Jumala auttaisi sinua tällä matkalla kotiin. Tarkasta, koska on seuraava jumalanpalvelus ja päätä osallistua. Meille luetaan ensi sunnuntaina evankeliumi tästä tuhlaajapojasta. Toivottavasti voimme nähdä kirkossa paljon kotiintulijoita ja voimme löytää sieltä rakastavan Isän.

Hyvä Isä, minä lähdin pois luotasi. Älä kuitenkaan minua hylkää äläkä jätä valtakuntaasi kelpaamattomaksi. Pahin vihollinen on minut alastomaksi riisunut ja on ryöstänyt minulta rikkauden. Sieluni armolahjat olen irstaisuudessa menettänyt. Mutta minä nousen nyt ja tulen Sinun luoksesi ja huudan: Sinä, ainoa ylen armollinen, joka minun tähteni olet ojentanut ristillä puhtaat kätesi, tee minut palkkalaisesi vertaiseksi, jotta siten riistäisit minut pois kauhealta pedolta  ja puettaisit jälleen ensimmäiseen vaatteeseen. (Kiitosstikiirasta)