Sä laitoit minut nettiin II

Aamun aviisissa oli mielenkiintoinen uutisointi kiusaamisesta, joka tapahtuu pääsääntöisesti netin välityksellä. Työtoverin parisuhteen kariutumisen vuoksi, hän oli joutunut syyttä suotta uhriksi. Ex-puolison toimia oli puitu oikeutta myöten, mutta laihoin tuloksin. Uutisoinnissa otettiin myös esille se, että netistä asioiden poisto on melkolailla mahdotonta. Netistä on tullut siivoamaton kaatopaikka.

Olen useissa teksteissä käsitellyt näitä asioita, mutta palataan sinne uudelleen. Netti on nykyisin peruselämään kuuluva elementti, vauvasta vaariin ja tarjonta on loputonta. Sen ongelma on se, että sieltä puuttuu puhdistuslaitos. Yksityinen ihminen voi pyytää poistamaan vanhentuneet linkit, mutta yritysmaailmassa tämä ei ole mahdollista. Itse turvaudun perinteiseen puhelinluetteloon yritysten osalta, sillä sen tiedot päivitetään ennen julkaisua. Netistä löytyy edelleen kotikaupunkimme maistraatti osoitteella X-tori 1, verotoimisto X-valtatie 25, kuten myös monet muut, jotka ovat poistuneet jo vuosia sitten. Vanhat puhelinnumerot ovat siellä myös. Erehdyin pari vuotta sitten etsimään lasiliikettä kotikaupungistani ja soitin numeroon. Kun olin kertonut asiani, niin vastaaja kertoi, että liiketoiminta on loppunut kolme vuotta sitten. Kuka ja mikä instanssi on linkin takana, on jo vaikeampaa. Sellaisen selvittäminen vaatii aikaa ja jopa rahaa. Välttämättä sitä ei edes löydy.

Parisuhteen kariutuminen johtaa luvattoman usein perin likaiseen peliin. Sodassa ja rakkaudessa on kaikki sallittua, sanotaan. Ennen pahat puheet eivät saaneet tuulta siipiensä alle, sillä henkilöt ja tapahtumat olivat naamatuttuja. Kuten eräs henkilö totesi: "Se on puhunut tällaisia sinusta muille, mutta minä en niitä usko, sillä tunnen sinut hyvin ja olen sen muille puhujille sanonut, että ei tuollainen sovi sinun luontoosi.". Nyt on toisin, sillä netissä voit esittää eri kanavilla mitä tahansa ja kasvottomana.

Nimellä vai nimimerkillä? Se on ihan sama, sillä kummassakin tapauksessa katsomme suoraan haulikon piippuun, joka on ladattu ihan jollakin muulla kuin suolapanoksilla. Nimimerkin suojissa on helppo laukoa asioita, joita ei ehkä kehtaisi muutoin julki tuoda. Ujon ihmisen on helppo jutella anonyymisti, mutta kun nenä on täynnä herneitä, niin nimimerkillä voi kirjoittaa paskaa tuutin täydeltä ja selvittäminen on vaikeaa. Omalla nimellä esiintyminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Kuten aiemmin kirjoitin niin minulla on nimikaimoja paljon ja henkkarit yhden kanssa samat, mutta viimeinen merkki eri, joskin näppäimistön viereiset ja siksi verottajalle jouduin todistamaan, että en ole voinut tuolla työskennellä ja tuloja hankkia. Ehkä muistatte Anders Breivik:n ja hänen tekosensa. Tuolloin ryhdyttiin vaatimaan, että netissä pitää esiintyä omalla nimellä. Kuitenkin uutisoitiin niistä poloisista, joilla oli sama nimi. Miten erottua toisesta samankaltaisesta nimestä? Siinäpä kysymys.

Netin aikakaudella on tullut ilmiöksi myös indentiteettivarkaus eli käytetään jonkun muun tietoja. Puolisooni tutustuin ammoin netin keskustelupalstalla, jota hän oli ollut luomassa. Jo silloin esiintyi feikkinikkejä, jotka yrittivät esiintyä toisena henkilönä. Silloin suojaus netissä oli toista luokkaa ja sivuston verkkovelhot sulkivat tyypin IP-osoitteen, kun varoitukset eivät tehonneet ja netin käyttö loppui siihen. Tänä päivänä moinen on rikos, mutta laissa sitä ei vieläkään ole. Laki luuhaa jäljessä muutaman vuosikymmenen. Poliisin lähteiden mukaan tyypillisesti varas tavoittelee taloudellista hyötyä (nigerialaiskirjeet, pankkitunnusten kalastelu, jne.), mutta nyt on luotu profiileja toisen tunnuksilla vain siksi, että on otettu nokkiin ja tyypillisimmin parisuhteen loppuessa.

Sosiaalisia medioita on runsaasti ja sieltä löytyy kaunista ja rumaa. Monen ihmistaimen some-elämä alkaa jo vauvamasun ultraäänikuvasta. Itse jäin miettimään erästä kuvaa, jossa isin käsivarrella oli pienokainen ja pienokaisen suolenpurkautuminen tallentui. Haluaako hän nähdä tällaisen kuvan itsestään? Itsekuvat eli selfiet ovat tätä päivää. Tulitko kysyneesi luvan julkaisuun, jos siinä on joku muu? Itse otin kerran selfien, mutta luojan kiitos, kännyfoni on niin vanha, ettei se tunnista kuvaa kuin kapulassa itsessä. Täten en sitä voi liittää mihinkään, vaikka kuva on paras vuosiin minusta. Tosin haluaisinko sitä edes julkaista, sillä otin kuvan sairaalassa, tunti sitten heräämöstä osastolle siirrettynä ja silmistä näkyy, että troppaus on ollut melkolailla vahvaa.

Netin tiedot voivat tuottaa iloa tai surua. Nettiä pitää myös osata lukea ja tietotulvasta etsiä oikea tieto. Itselle tapahtui molemmat parivuotta sitten. Päivän postit hakiessani, oli laatikossa kirje, jonka ulkomuoto oli kutsu- tai onnittelukortin muotoinen. Nimi ja osoitetiedot olivat oikeat, mutta lähettäjä täysin tuntematon. Avasin kuoren ja sieltä paljastui onnittelukortti, ihana, vaaleanpunainen kortti, jossa toivotettiin onnea vastasyntyneen tyttövauvan johdosta. Ööööö... Tuota... Tämän kortin postitin lähettäjälle takaisin, saatekirjeellä varustettuna, ole hyvä ja etsi oikean vastaanottajan osoitetiedot, sillä tämä ei ole ajankohtaista meillä. Nyt tapahtumalle voin jo nauraa, mutta silloin se iski suoraan palleaan. Pikkujalkojen askellusta ei tässä kodissa ole ollut sen jälkeen kun sisarusten lapset ovat kasvaneet aikuisiksi. Tosin olisi ollut kiva olla kärpäsenä katossa, kun lähettäjä aukaisi lähettämäni kirjeen.

Parisuhteen loppuminen on monelle vaikeaa ja jos ihmettelet otsikkoa, niin kuuntele Jenni Vartiaisen saman niminen biisi. Se kuvastaa hyvin nykymenoa. Someen voit laittaa tekstiä, kuvia tai videota oman tuntosi mukaan, mutta onko se aina oikein.

Tuossa taannoin (etupenkiltä kuultuna) keskustelin kansalaisen kanssa ja pohdimme ravintolakulttuurin muutosta. Keskustelun pohjalta havaitsimme, että some on tappanut sosiaalisuuden. Omassa, turvallisessa pesäkolossa voi viestittää, mutta kasvokkain se on vaikeaa (mitä jos mokaan). Moni puhumisen sijaan näpyttelee monitoimilaitettaan. 

Arkistojen salat

Ennen vanhaan oli oikeita arkistoja, joissa oli paljon mappeja ja niissä hirmuisesti paperia, joissa tietoa aiheesta jos toisesta. Kuten rikosoikeuden uutisoinneista olemme saaneet lukea, on asiakirjat saatettu julistaa salaiseksi. Vaati paljon aikaa, vaivaa ja viekkautta poistaa itselle epäedullinen asiakirja.

Toisin on tänään. Internetin ihmeelliseen maailmaan päätyy melkein kaikki ja siellä pysyy. Enää ei ole salaista vaan kaikki on julkista. Hakupalvelut ovat helppoja käyttää, mutta niitä ei kukaan päivitä. Tein juuri haun kotikuntani maistraatista ja yhä löytyy sen osoite X-tori 1. Tosin tuo maistraatti poistui täältä jo yli viisi vuotta sitten. Itse olen alkanut turvautua perinteiseen painettuun puhelinluetteloon, jossa tiedot ovat ajan tasalla. Hakupalveluissa yritykselle saattaa löytyä useita puhelinnumeroita ja kun niihin soittaa, niin sieltä vastaa joku vallan toinen tai operaattori ilmoittaa kohteliaasti, että numerovalintasi on virheellinen.

Internetissä on lukuisia sovelluksia, joihin kuka tahansa voi laittaa mitä tahansa. Otetaan nyt tuo youtube, johon on ladattu musiikin lisäksi ihmisten tapahtumia. Otetaan nyt esimerkiksi tuo koulussa tapahtunut järjestyksen pito, jossa oppilaan ja opettajan välille syntyi pieni käsirysy. Joku sen nettiin tuuppasi ja siellä pysyy. Haluaako tuo oppilas nähdä tuon tilanteen vielä kolmikymppisenä? Hakukoneissa nämäkin säilyvät ikuisesti.

Hieman ilahtuneena luin tuon espanjalaismiehen oikeustaistelusta hakukonejättiä vastaan. Miehen omaisuutta oli takavarikoitu ja huutokaupattu velkojen vuoksi ja tapauksesta oli kirjoittanut paikallinen aviisi. Jos nimensä kirjoitti hakukoneelle, niin tuo lehden artikkeli tuli myös esille. Hän halusi sen poistettavaksi, Espanjan tietoturvaviranomainen päätti kuitenkin, ettei lehden tarvinnut poistaa miehen tietoja, koska ne oli laillisesti julkaistu. Tosin hakukonejätti velvoitettiin poistamaan linkki. Asia sai ratkaisun EU:n tuomioistuimessa, jossa todettiin: "hakukoneen ylläpitäjä on tietyin edellytyksin velvollinen poistamaan linkit sivuihin, jotka löytyvät hakutuloksista, kun kyseiset tiedot eivät ole asianmukaisia tai ne eivät enää ole olennaisia."

Päätös on poikinut laajaa keskustelua puolesta ja vastaan. Ymmärrän hyvin tuon espanjalaismiehen toiveen. Kaksikymmentä viisi vuotta sitten tapahtunut asia ja yhä julkinen. Elämä ja elämäntilanne on hänen kohdallaan varmasti muuttunut aivan toiseksi. Nuorena tulee tehtyä töppäyksiä, jotka haluaisi unohtaa, mutta hakukoneista ne putkahtavat esiin, jos ne on uutisoitu tai tubetettu. Tuollainen vanha, epäolennainen tieto voi maksaa työpaikanhaun. Kyllä, työnantajat katsovat myös hakukoneita ja jos löytyy epäedullista, ei tule valituksi.

Uutisiin tulee usein isoilla otsikoilla pieniäkin tapahtumia ja internetin aikana heti. Ei ole tavallista, että uutisessa on teksti: "Juuri nyt". Pyydetään myös lukijakuvaa, jos olit tapahtumapaikalla. Media osaa poistaa lukijakuvasta arimmat, mutta kun kuvaaja heittää sen naamakirjaansa tai muuhun sovellukseen, niin kaikki on nähtävissä. Saattaapa kuvaaja kertoa tapahtumasta laajemminkin ja ei ole yllättävää, että tällainen hakukoneesta löytyy.

Ikävä kyllä oli lukea Euroopan unionin tuomioistuimen julkisasiamies Niilo Jääskisen kommentti, että EU:n kansalaisella ei ole oikeutta tulla unohdetuksi. Miksi ei? Jos katsot yllä olevia kappaleita, niin ymmärtänet varmaan, miksi tuosta kommentista olin surullinen. Miksi kaiken pitää olla julkista? Maksuhäiriömerkintä vuosien takaa voi estää monta asiaa ja merkintä ei enää ole ajankohtainen. Konkurssimerkintä ei vanhene koskaan. Entä rikos? Isoin otsikoin on sinua syytetty, mutta myöhemmin todettu, että et ole ollut siellä päinkään, mutta uutista siitä ei näy. Löydyt kylläkin yhä rikoksesta syytettynä. Tähän julkisuuteen et voi itse vaikuttaa paljoakaan vaan ne löytyvät viranomaispäätöksistä ynnä uutisista ja maksamalla saat henkilön luottotiedot ja rikosmerkinnät esille.

Nyt kuitenkin käsiteltiin vain yksilön löytyminen hakukoneesta. Tuomioistuimen päätös oli melkoisen ympäripyöreä eli milloin tieto ei ole ajankohtainen. Tämä asia on melkoisesti veteen piirretty viiva. Milloin tieto on edesmennyttä? Tämän voi yksilö päättää, mutta yritys tai yhdistys ei, joten nämä väärät tiedot tulevat yhä löytymään.

Lisäksi pyyntö täytyy tehdä itse. Tämä on ymmärrettävää, sillä tunnemme nuo hakemistopalvelut, jotka markkinoivat palveluitaan soittamalla ja varmistavat siten, että tiedot ovat ajan tasalla. Seuraavaksi postiluukusta kolahtaa iso lasku palvelusta, jota et tiennyt edes tilanneeksi. Tosin tämä koskee yrityksiä ja yhteisöjä. Kuitenkin näistä on uutisoitu laajasti, joten varmasti suurin osa ihmisistä ryhtyisi epäilemään soittajan aikeita.

Tätä asiaa kun mietin, niin tajusin, että hakukoneesta en pääse pois edes kuoltuani. Viranomaisrekistereistä kyllä, mutta hakukoneista en. Tästä päästään hyvin kaksipiippuiseen asiaan ja siitä ei ole vielä ennakkopäätöstä. Ennen vanhaan luurangot pysyivät pääsääntöisesti kaapissa ja kun sukupolvet vaihtuivat, niin sinne ne jäivät. Ihmisen arvot ja asenteet eivät ole samat kuin edellisen polven. Voiko perikunta poistattaa tiedot, jotka hakukoneesta löytyvät ja tuntuvat heille epäedullisilta? Jos ajattelen puhtaasti itseäni, niin lähiperikuntaa minulla ei ole. Jos huomenna olisin edesmennyt, niin voisiko joku läheisistäni ottaa nokkiinsa kirjoituksistani ja vaatia ne poistettavaksi. Onhan tämäkin sähköpostin takana vaikka en nimelläni esiinnykään. Intohimoiselle sukututkijalle tai aikalaiskirjoituksia tekevälle tämä saattaisi olla aarreaitta.

Älä mulle ala

Taannoin oli lehdessä artikkeli, joka nosti niskakarvat pystyyn. Tämän olen toki huomannut oikeassa elämässäkin, mutta oli hyvä, että asia nostettiin esille.

Mistä siis on kysymys? Vastaus on lasten oikeudet, joilla ei ole enää vastuuta ja vanhempien vastuut, joilla ei enää ole oikeuksia.

Tänä päivänä kuulee lapsen suusta luvattoman usein sanat: ”Et sää voi mulle mitään tehdä, mää oon alle viistoista”. Eikö oikeasti lapsilla ole enää velvollisuutta? Mihin katosi kunnioitus vanhempia kohtaan? Rajat ovat rakkautta, mutta jos vanhempi niitä asettaa, niin lapsi soittaa poliisille tai lastensuojeluviranomaiselle, että hänen oikeuksiaan poljetaan.

Lapsella on oikeus turvaan ja huolenpitoon. Kasvatukseen kuitenkin kuuluu myös opettaminen ja se on vanhempien oikeus. Ihminen kasvaa ja kehittyy eri ikäkausina. Viimeisten tutkimuksien mukaan ihmisen kehitys saa päätepisteensä noin 26-vuotiaana. Tuliko yllätyksenä? Varmaan, sillä aivokuori, etenkin sen etuosa, otsalohko kehittyy viimeisenä. Sen kehitys on tärkeä yksilöiden välisen viestinnän, tunne-elämän hallinnan ja sosiaalisen kehittymisen kanssa.

Jokainen lapsi kapinoi, se kuuluu kehitykseen ja oppimiseen. Lapsen pitää oppia tiedot, taidot ja arvot tullakseen kansan toimivaksi jäseneksi. Jokainen lapsi koheltaa ja honkkeluuksissaan tekee asioita, jotka ovat vaaraksi hänelle itselleen tai ympäristölleen. Vanhempien oikeus on ohjata lastaan, jotta vaarat vältettäisiin.

Lisäksi tuli järkytyksenä tuo tyttölapsen kuolema. Minkälaisen perheen 15-vuotias lapsi saa ryypätä aamuyöhön asti, ilman, että kukaan kaipaa?  Mihin ovat jääneet kotiintuloajat?

Vanhemmat eivät enää saa rangaista lastaan millään muotoa. Pelkkä luunappi otsaan tai kevyt hiuksista kiinniotto on pahoinpitelyä. Kotiaresti vapauden riistoa. Saavutettujen etujen rajoittaminen, ihmisarvoa alentavaa. Ylellisyystavaroiden evääminen on normaalin elatusvelvollisuuden laiminlyöntiä. Opettajat ovat purjeissa, sillä heidän kohdallaan nuo kaikki ovat asteeltaan törkeitä rikoksia.

Herää jälleen kysymys, onko lasten oikeudet viety liian pitkälle? Lasten oikeuksien tarkoituksena oli estää suoranaiset pahoinpitelyt ja törkeät laiminlyönnit ja se oli oikein. Nyt tuntuu, että lapset ovat tulkinneet oikeutensa siten, että sana EI, on oikeuksien polkemista. Annettujen sääntöjen rikkomisesta seurannut rangaistus on sallittua aikuiselle ja aikuinen sen hyväksyy, mutta se ei päde lapselle.

Herää myös kysymys, onko vanhemmuus hukassa? Pienelle sallitaan lähes kaikki ja sitten kun murkkuikäisenä aloitetaan asettamaan rajoja, alkaa vaikeudet. Isänä ja äitinä olet vastuussa lapsesta, jo syntymästä alkaen. Kasvatus alkaa jo pienestä, että lapsesta kasvaa kansalainen, omaan yhteiskuntaamme.

Ja sitten teille lapsille tiedoksi, opiksi ja ojennukseksi. Vaikka ette olekaan rikosoikeudellisessa vastuussa teoistanne, niin korvausvelvollisia olette. Kaupan ikkunan rikkominen maksaa ja teidän vanhemmillanne on oikeus kieltäytyä maksamasta, sillä se ei kuulu normaalin elämän tarpeiden vaatimiin kuluihin. Maksettava korvaus jatkaa tällöin viivekorkojen kasaamista. Ensimmäisestä kesätyön palkastasi alkaa ulosmittaus eli et saa koko palkkaasi tilillesi. Moni muukin asia estyy, et saa pankkikorttia, et asuntolainaa, et ostaa osamaksulla, jne. Jos taas vanhemmat maksavat, niin olet selvinnyt pahasta paikasta.

Mutta ihminen on ihminen ja siinä asiassa ei mikään ole muuttunut eli hyvä lapsi, varo puskaradiota. Se on internettiä ja kännykkää nopeampi ja sen tiedot pysyvät ikuisesti ja se rekisteröi jokaisen tekosi, etenkin ne ei sopivat. Se muistaa jokaisen möhläyksesi ja tulet niistä kuulemaan kymmenien vuosien jälkeen. Sen avulla on moni työpaikka saavutettu tai menetetty. Sinä et ole vain sinä, vaan myös joidenkin lapsi ja lapsenlapsi.