Teneriffan reissun ehdottomiin kohokohtiin kuului fillarireissu Teidelle. Sinne päätimme Janin kanssa lähteä heti ekana ajopäivänä, sillä sääennusteet lupasivat hyvää ja aamun keli oli lähes täydellinen. Teiden ylänkö sijaitsee pääosin noin 2km korkeudessa, joten siellä olosuhteet saattavat kuitenkin olla melko erilaiset kuin aurinkorannikon hotellivyöhykkeellä. Aika hyvän käsityksen ylängön olosuhteista kyllä saa vaikkapa Teiden observatorion
sääasemalta. Päivän sään lisäksi saatavilla on myös viikottaiset, kuukausittaiset ja vuositason graafit. Ennusteiden lisäksi tuolta kannattaa tsekata ainakin viime päivinä vallinnut sää, jos ylös aikoo suunnata.
Meidän alustava reittisuunnitelma oli ajaa pohjoisen kautta ylös (Playa Paraiso -> Playa San Juan -> Guia de Isora -> Chio -> TF-38 -> TF-21) ja tulla eteläpuolelta takaisin alas (TF-21
-> Vilaflor -> Arona -> Las Americas -> Playa Paraiso). Kuulemma näin päin reitti on ajettavissa vaikka tuo pohjoisen puolen reitin asfaltti on melko huonokuntoinen.
Ja niin se kyllä olikin; ei missään tapauksessa kannata suunnitella laskevansa sitä kautta alas maantiepyörällä. Lasku on huomattavasti kivempi hyvällä pinnalla. Toteutunut reitti ja korkeusprofiili näkyy alla olevassa kuvassa. On siinä myös mun sykekäyräkin. Siinä mielenkiintoisinta on tuo alastulon laskuosuus, jossa ei reilun 30km matkalle tullut käytännössä ensimmästäkään polkaisua. Ja näkeehän sen silmät kiinnikin, että melko rauhallista kyytiä ajeltiin ylöspäin.
Ensimmäinen puolituntinen edettiin rannikkoa pitkin ja sisämaahan suunnattiin suunnitelman mukaan Playa San Juanin kylän kulmalta. Suoraan nosuun, jota sitten riitti ja riitti... Pääosin nousu oli onneksi varsin mukavaa ajettavaa, sellaista tasaisen hivuttavaa kapuamista. Puolivahingossa oikaistiin reitiltä Chiguerguen kylästä, josta löytyi niin jyrkkä pätkä että jäi ajamatta. Se näytti korkeuskäyrän perusteella olevan reilu 25% ja ihan oikeasti alkoi jo pelkäämään pidon loppuvan takarenkaan alta.
Piti sitten tämäkin kokea! Mahdoinko muuten mainita, ettei nousu loppunut kesken? Ja se oli sen verran pitkä, että noin puolivälin kieppeissä, vähän 1000 nousumetrin jälkeen ja juuri ennen Teiden luonnonpuiston rajaa,
pysähdyttiin tankkaamaan juomapullot.
Tämän kahvilan jälkeen seuraava mahdollinen olikin sitten vasta meidän reitin käännöspisteessä. Mutta matkalle osui mahdottoman hienoja maisemia ja nousun jatkuessa joitakin "kuvaustaukoja" oli pakko pitää.
Nousu taittui noin 2000m korkeudessa Teiden ylängölle saavuttaessa. Tähän pisteeseen oli ajettu vähän vajaa 4h, joten 34km mittainen yhtäjaksoinen nousu kesti melkein 3.5h.
Tästä paahtavan auringon alta, mustan laavakentän reunalta meni vielä tunnin verran ennen
infokeskuksen kahvilaa, josta kahvipaussin jälkeen suuntasimme takaisin alaspäin. Ei ollut kylmä ja lyhkäisissä tarkeni kivasti. Reissun huippukohta oli noin 2100m korkeudessa merenpinnasta. Alunperin oli tarkoitus ajella kabiinin ala-asemalle, mutta päivä alkoi olla jo sen verran pitkällä että päätimme lyhentää reissua muutaman kilometrin. Eipä siellä kabiiniasemalla oikein mitään nähtävää ole, jos ei ylös asti aio mennä.
Paluumatkankaan maisemat eivät kovin kehnoja olleet vaikkei niitä isommin pysähdytty kuvaamaan. Pari kolme pientä taukoa täytyi pitää jotta sai puutumisoireistä kärsivät kädet taas toimimaan. Retkipäivän sää oli niin lämmin, että tuuliliivi ja irtohiat pysyivät taskussa laskussa, jonka
viileimmissä kohdissa mittari tallensi 24.3°C lukemat. 400m alapuolella lämpötila sitten olikin jo 30°C ja kosteus alkoi pisaroitumaan iholle. Noin 3.5h nousua vastaava 34km matka tultiin alas 55 minuutissa, vaikka ihan pikkuhiljaa ja varovasti lasketeltiinkin. (Ihan oikeesti!)
Reissun statistiikka näytti kaikkinensa
5h45/113km/2825nm. Kylmä olut maistui ansaittuun janoon heti hotellin allasbaarissa. Kyllä ne turistit vähän tuijotteli meidän kypäriä, mutteivat kehdanneet tulla kyselemään mitään.*reality check* Aurinko on noussut. Ulkona on harmaata. Sataa vettä. Lämpömittari näyttää +2.5°C. On se hyvä, että meillä on vuodenajat!
Nyt kotimaisemissa on yhä menossa siirtymäkausi ja varsinainen treeni on tarkoitus käynnistää parin viikon päästä, 25.11. Vuositason harjoitusohjelman ensimmäinen versio on valmis kuten myös alustava kisakalenteri. "I can do it." on myös ensi kauden ohjelmassa ja nyt tavoite on päästä maaliin asti hyvävoimaisena. Ei tämä Mustavuori nyt ihan Teidelle vertoja vedä, mutta kyllä tuollakin saa 400nm kerättyä vain kuudella nousulla.
Harjoituskausi tulee jakaantumaan karkeasti peruskuntokauteen 25.11.-30.3. ja kilpailuun valmistavaan kauteen 31.3.-3.8., jolloin kyllä osin jo kilpaillaan. Tässä vaiheessa kilpailut kuitenkin pääosin palvelevat kauden päätapahtumaa, joka on täydenmatkan SM 16.8. Nastolassa. Ajatuksissa on strukturoida treenikauden ohjelmaa aiempaa enemmän, ei niinkään lisätä treenitunteja. Kovat treenit entistä kovempina, kevyet oikeasti kevyinä ja riittävästi lepojaksoja -ajatuksella mennään kohti ensi kesää. Tässä vielä alustava kisakalenteri (joka tulee muuttumaan varmasti):- 1502 Jämi42 ski
- 0203 Pirkan hiihto
- xx04 Pyynikki-juoksu (10km)
- 1705 Ideapark-juoksu (10km/puolimaraton)
- xx05 Maastotriathlon SM (Heinola?)
- 0106 TdT
- 0806 Pirkan pyöräily
- 1406 Forssan suvi-ilta (maraton)
- 0507 Voimarinne olympiamatka
- 1907 Puolimatka SM (Joroinen)
- 2607 Swissalpine K78 (Davos)
- 0208 Jämi84 mtb
- 0908 Olympiamatka SM (Kuopio)
- 1608 Täysmatka SM (Nastola)
- xx09 Maastoduathlon SM (?)
- 1309 Jämi21 xc run